lauantai 9. joulukuuta 2017

TERVEELLINEN RAKENTAMINEN JA YLLÄPITO

Rakentamisen terveellisyys puhuttaa. Kukapa meistä ei olisi pureskellut kuumaa perunaa: miksi ihmeessä koulumme homehtuvat? Onko rakentamisessa tapahtunut aikoinaan virheitä? Hieman epäilen. Onko myöhemmin tehdyt korjaustoimenpiteet epäonnistuneet? Mahdollisesti. Onko ylläpidossa tapahtunut laiminlyöntejä? Sekin on mahdollista. Tähän liittyen tulee mieleen paikallinen koulumme, jossa ilmanvaihtokoneet (koko talon ilmanvaihtojärjestelmä siis) suljettiin säästön vuoksi viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi. Samaisessa talossa - säästötoimenpiteenä - oli ilmanvaihtokanavat jätetty kokonaan putsaamatta vuosikausien ajan. Kun koneet pistettiin käyntiin syksyllä oppilaiden palatessa kouluun, voi vain kuvitellä mikä kosteuden ja pölyn määrä sisäilmaan pöllähti. 

Korjaustoimenpiteenä keskitytään usein vain yhteen osaa rakennusta. Kun ilmanvaihtoa parannetaan, ei tietenkään aina pystytä puuttumaan esim. eristeisiin tai kosteuseristyksiin. Talon osia paikkaillaan sitä mukaan, kun rakennus alkaa oirehtia. Tuntuu siltä, että kokonaisuuden hallinta on hukassa. Terveellisen rakentamisen lisäksi pitäisi myös miettiä talon tulevia ylläpitotoimenpiteitä - molempia yhtä suurella painolla. Kunnissa korjausvelka alkaa olla aikamoinen ja ymmärrettävää on, että resurssit eivät aina riitä. Panikoida ei kuitenkaan saa, vaan olisi nähtävä tulevaisuuteen. Tällä nykyisellä tietämyksellä terveestä rakentamisesta tehdään hyvinkin ratkaisuja, joilla mennään pitkälle eteenpäin. Tutkan pitäisikin olla siellä. Miten hoitaa taloa tästä eteenpäin niin, että näitä nykyisiä korjauksia ei mitätöidä puutteellisella ylläpidolla?

perjantai 20. lokakuuta 2017

RAKENTAMISEN LAATU JA SEN PUUTE

Tämä ei ole lainkaan uutta asiaa, vaan jopa kyllästymiseen asti pureskeltua. Blogissa kuitenkin saa purnata ja olla harmissaan..

Ihmettelen sitä, että mihin on kadonnut rakentajien yleinen kunnianhimo työn laadun suhteen. Omissa rakennusprojekteissamme olemme päässeet ihailemaan neljän ns. vanhan kansan rakentajan työnjälkeä. Nurkan jiirien tekemiseen menee se aika, minkä se vaatii ollakseen hyvin tehty. Ja piste. Työn tilaajina olemme myös ymmärtäneet sen ja kummallakin osapuolella on ollut yhteisymmärrys ja kunnioitusta toisen panosta kohtaan. Me olemme olleet heidän menetetyn aikansa korvaajia ja he ovat vastavuoroisesti luovuttaneet meille laadukkaasti kunnostetun talon. Päämäärä on molemmilla ollut selvä. Aikaa se vei, mutta niin se tekee isojen neliömäärien kyseessä ollessa kyseessä. Miksi kaiken pitäisi valmistua nopeasti? Jos halutaan päästä aiemmin muuttamaan, on palkattava enemmän miehiä - ei fuskata laadussa tai tehdä huonoja taloja kiireen varjolla. Sata vuotta sitten ei ajankäyttö ollut määräävä kriteeri rakentamisessa. Tehtiin hyvä talo - meni siinä sitten aikaa kaksi tai neljä vuotta. Tänä päivänä nuo talot kestävät vielä kierrätyksenkin.   

Kun kunnianhimoisestikin työnsä laatuun suhtautuvat rakentajat joutuvat jatkuvasti tekemään ratkaisuja ensi sijaisesti kustannustehokkuus mielessään, saattaa heikompien materiaalien ja mutkien oikaisemisesta tulla pysyvä käytäntö. Kun tätä jatkuu vuosi toisensa jälkeen, ei enää osatakaan muuta.    

tiistai 5. syyskuuta 2017

POSITIIVINEN BLOGI?

Hauskaa, pienenpieni blogini on valittu ehdokkaaksi Blog Awards 2017 -kisaan sarjassa Positiivisin blogi. Esiraati oli valinnut kaiken kaikkiaan 42 ehdokasta yhteensä yli 3000 ehdotetusta blogista. Täytyy olla imarreltu siitä, että tekstini on mielletty positiiviseksi. 
Monelle meistä vanha talo on enemmän kuin koti. Sen ostaminen ja myyminen on isomman kynnyksen ylitys kuin vain "vähän vanhasta" talosta tai kerrostaloasunnosta luopuminen. Kelle tahansa koti on merkityksellinen paikka, mutta uskallan väittää, että meille vanhojen talojen asujille talomme antaa lisäksi muutakin merkitystä elämään. Jokainen lyöty naula, maalattu seinä ja pohdittu materiaalivalinta kiinnittää meidät siihen tiukemmin kiinni. Vanhojen talojen suojeleminen jos mikä on ehdottomasti postiivinen asia. 

maanantai 28. elokuuta 2017

VANHAT ESINEET JAKAVAT MIELIHYVÄÄ KAUNEUDELLAAN

Me vanhojen talojen omistajat taidamme auttamatta olla myös vanhojen tavaroiden kerääjiä. Olen tullut siihen tulokseen, että kysymys ei ole varsinaisesti itse esineistä - siitä mihin sitä käytetään tai tarvitaan - vaan siitä, että usein vanhat esineet vain yksinkertaisesti ovat niin kauniita, että jo niiden katselu aiheuttaa mielihyvää. Tuotteet on aikoinaan valmistettu tarkoitustaan varten ja juuri tuo estetiikan puhtaus ja yksinkertaisuus on se, joka ainakin itseeni vetoaa. Esineistä on kuitenkin myös helppo luopua niitä arvostaville uusille omistajille. Itse ainakin koen olevani vain osa niiden historiaa ja elinkaarta, mutta mielelläni jaan iloa myös eteenpäin. Tämän olen monesti kokenut Metsänkylän Navetalla, kun meille myyntiin tulleet vanhat tavarat tuottavat ensin iloa meille ja muille kävijöille - ja sitten ne löytävät kodin, jossa niihin muodostetaan intiimimpi suhde. Miettikää, kuinka monta tarinaa arkisinkin 100-vuotias työkalu tai kippo voisi kertoa?

Pois ei voi kuitenkaan heittää. Tässä kohtaa vertaisin ikääntynyttä esinettä viherkasviin. Isoäitini aina sanoi, ettei henkitoreissaankaan pihisevää kasvia saa heittää pois, vaan sen pitää saada kokea rauhallinen ja arvokas kuolema. Sama koskee vanhoja esineitä. Jos mahdollisuutta lempeään korjaamiseen ei vain yksinkertaisesti enää ole, on esineen annettava hitaasti hiipua pois. Parhaimmillaan sille keksii uuden käyttötarkoituksen eri olomuodossa tai käyttötarkoituksessa. Tai ainakin osalle siitä.  

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

MITÄ OPITTAVAA ROOMASTA?

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla Romahdus voi olla nopea. Jyväskylän yliopiston taloushirstorian ja strategian professori Juha-Antti Lamberg on tarkastellut avustajineen Rooman tuhoon johtanutta kehityskulkua suhteessa tähän aikaan. Tai hänen sanojensa mukaan: "Imperiumin yli 200 vuotta kestänyt alamäki heijastaa ison talousjärjestelmän romahtamista, ja ajatuskulkuna se on relevantti mille tahansa yhteiskunnalle koska vain.". Miksi kukoistava Rooma tuhoutui? Lambergin mukaan kaikki alkoi väestön vähenemisestä. Alueita menetettiin, syntyvyys laski ja kuolleisuus kasvoi sotien ja tautien myötä. Väestön vähetessä kauppaa käytiin niukemmin, verotulot pienenivät ja "paikat repsottivat". Ihmiset muuttivat kaupungeista maaseudulle turvatumman ravinnon perässä ja samalla keskusjohtoinen hallinto pikku hiljaa heikkeni. Kaupankäynti oli paikallisempaa ja rajat ylittävää vaihdantaa oli vähemmän. Kuulostaako tutulta? Miten tämä liittyy rakentamiseen? Lambergin mukaan taantumus näkyi Roomassa niinkin konkreettisesti kuin huonona rakentamisena. Rakennustaito ei periytynyt sukupolvelta toiselle niukan rakentamisen johdosta, eikä heikko taloustilanne auttanut materiaalien tai itse rakentamisen kehittymistä. Olisiko tässäkin jotain pohdittavaa?

lauantai 13. toukokuuta 2017

MITÄ TAPAHTUU KYLILLE JA KAUPUNGEILLE?

Harrastan maaseudulla ajelua. Se on ehdottomasti antoisin tapa matkustaa myös ulkomailla. Viime lauantaina tarkoitus oli ajaa Hämeenlinnasta Hausjärven kautta Lahteen, mutta koska aikaa oli runsaasti, käännyin parikin kertaa ympäri seuratakseni moottoripyöräletkaa pikkutielle. He yleensä tuntevat mielenkiintoisimmat ja kauniimmat maisematiet - näin olen kuullut asianosaiselta ystävältämme. Ja voi, miten antoisaa se oli! Suomessa on niin kaunista ja hyvinhoidettua maaseutua. Toki on sitä toistakin, mutta kyllä me saamme olla suomalaisina ylpeitä avarista pelloistamme ja vihreistä, monimuotoisista metsistämme. Pysähtelin pienissä kahviloissa ja kirpputoreilla, tilakaupassa ja life style -kaupassakin. Kannattaa kokeilla joskus, mitä valtateiltä poikkeaminen tuo tullessaan. Usko maaseudun kehittymiseen on ainakin itselläni tällä hetkellä vahvempi kuin luottamus pienten kuntakeskusten ja kaupunkien muutoskykyyn. Maaseudulla yritystoimintaa on vähän, mutta niiden joukossa on helmiä. Suurempi ongelma on niinkin lähellä itseäni kuin Hämeenlinnassa. Kaupunkiin on rakennettu kauppakeskus keskustan tuntumaan, eikä kivijalkakauppa vieläkään ole toipunut parin vuoden takaisista avajaisista. Pääkävelykadulla on pelkkää tyhjää liiketilaa. Toki muuttaneiden tilalle on tullut uusia toimijoita, mutta asiakkaiden herättely varsinkin Hämeessä vie aikaa. Riittääkö yrittäjien rahkeet, sillä uusista tulijoistakin osa on jo ehtinyt siirtyä muualle. Hämeenlinnassa varsinainen kaupankäynti käydään kymmenen kilometrin päässä Tiiriössä isoissa keskusliikkeissä, mutta käydäänkö kunnolla keskustelua siitä, mikä kaupunkien rooli muuallakin Suomessa tulisi olla? Aika surullista, jos ravintolat ja kahvilat ovat vain multikansallisia ketjuja ja itse ruokailu vain pakon edessä suoritettava toimenpide. Samalla tavoin voisi ajatella tätä kahtiajakautuneisuutta nytkin; pakolliset ostokset suoritetaan kauppakeskuksissa, mutta kaupunkikeskustaan tullaan viettämään laatuaikaa. Riittääkö se ravintoloitsijoille ja erikoiskauppiaille liiketoiminnan pyörittämiseksi? Ja mitä kaupunki voisi tehdä tukeakseen kaupunkikeskustan pitämistä elävänä? Aihe on meille kaikille yhteinen, koska riippumatta siitä käytämmekö keskustan varsinaisia palveluita, on julkinen tila osa omaa identiteettiämme, eikä tyhjät liiketilat nostata yhdenkään ohikulkijan mielialaa.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

PANU KAILA - VIISAS MIES

Olen naimisissa, mutta olen silti menettänyt sydämeni (myös) toiselle miehelle. Panu Kaila on ollut pariin kertaan luennoimassa kahvilassamme, eikä kuulijoista kukaan uskaltanut edes hengittää. Niin kovasti yritimme painaa kaikki tämän älykkään miehen sanat mieleemme. Tällaisia viisaan rakentamisen äänitorvia tarvitsemme, jotta talomme säilyisivät terveinä ja olisivat pitkäikäisia.  

Lukekaa Panu Kailasta kertova juttu, joka julkaistiin viimeisessä Helsingin Kuukausiliitteessä (3/2017): 

http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005110690.html



tiistai 31. tammikuuta 2017

SE RISTIRIITAINEN NETTI

Kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme Metsänkylän Navettaa, nettisivut olivat vielä kummallisuus. Noh, nyt ollaan tässä. Verkkokauppaa aloitellessamme vuonna 2008 sanottiin, ettei sen merkitys koskaan tule olemaan kovin suuri. Nyt Stockmanniakin jo pilkotaan kauppiastavarataloksi ja osasyyksi mainitaan verkkokauppa. Tällä hetkellä kuumana perunana puhutaan vaihtamistaloudesta; ûberistä, airbnb:stä ja jäsenyyksistä vaatehuoneisiin. Nämä kaikki mahdollistuvat netin johdosta. Suhde tietokoneisiin on kaksijakoinen. Ilman niitä tiedonvälitys olisi hankalaa. Itse koen ensisijaisesti tekeväni töitä vanhojen talojen hyväksi. Se pitää sisällään vanhojen rakennustarvikkeiden kierrätystä niin, että vanha korvaava tuote löytyy sitä tarvitsevalle ja toisaalta taas niin, että vanhaa tarpeetonta ei joudu heittämään kaatopaikalle. Tämä työ vaatii rönttövaatteita - ja jonkin verran tietoteknisiä taitoja tiedon välittämiseen. Uusia tuotteita etsin valikoimiimme siksi, että asiakkaamme voisivat luottaa siihen, että vanhaan taloon pakon edessä lisätty uusi tuote - maali, hela tai eriste - ei tee vahinkoa rakenteille tai talon ulkomuodolle. Uusista tuotteista on kerättävä tietoa ja se on muokattava verkkokauppaan sopivaksi. Tämäkin tapahtuu ruudun ääressä. Asiakkaat kyselevät neuvoja ja lisätietoa tuotteista - sähköpostitse. 


Päivän päätteeksi on hyvä mieli, kun on siivonnut ja järjestellyt edes 10 m2 tilan liki 3000 m2 myymälätiloistamme. Miksi olo on turhautunut silloin, kun näytön äärestä on noussut vain pikaisesti lounastamaan? Joskus sekin onnistuu helpoiten samalla penkillä..