perjantai 2. joulukuuta 2016

EKOLOGISUUS JA RAKENTAMINEN

Olen blogissani keskittynyt vanhoihin taloihin, koska niiden parissa vietän päiväni tavalla tai toisella. Ne ovat intohimoni. Kun toinen puoli työtäni on vanhojen rakennusosien kierrättämistä ja toinen uusien kestävästi valmistettujen ostamista ja myymistä, on ekologisuudesta kasvanut tärkeä työn kivijalka. Ekologisuuden puolesta puhujia on kasvavassa määrin joka alalla. Yleisesti puhutaan 100 % kierrätettävistä, kompostoitavista, pienen hiilijalanjäljen jättävistä tuotteista, ekosta jne. Rakennuksen ekologisuudesta puhuttaessa yleinen keskustelu pyörii vähäisen lämmitysenergian kulutuksen ympärillä. Rakennuksen elinkaari on toki pitkä, mutta miten rakennusosat aikanaan hävitetään? Miten kierrätettäviä rakennustarvikkeita rakennuksessa käytetään? Satavuotiaat hirsirakennukset ovat pystyssä ja jatkavat voimissaan toiset mokomat ajassa eteenpäin. Huonosti rakennettuja (ja käytettyjä) rakennuksia puretaan kymmenenkin vuoden käytön jälkeen kosteusvaurioisina. Se ei ole ollenkaan ekologista - ei, vaikka ikkunat olisivat nelinkertaisia, ovissa paksu eristys ja runkoeristeet puolimetriset. Tiedän, että Suomessa on meneillään projekteja, joissa tutkitaan täysin kierrätettävistä materiaaleista tehtyjen talojen toimivuutta kovissa ilmasto-oloissamme. Harmillista vain, että tutkimustulosten saaminen vie paljon aikaa. Siinä ajassa on ehditty rakentaa jo monta lyhyen elämän omaavaa rakennusta.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

SAKSASSA TUETAAN VANHOJEN TALOJEN KUNNOSTAJIA

On monia tahoja, jotka antavat oman panoksensa vanhojen talojen suojelemiseksi. Museoviraston ponnistukset kohdistuvat merkkirakennuksiin ja neuvonantoon, vanhojen talojen osaavat ammttilaiset tekevät oman osansa, mutta suurrimman työn tekevät vanhojen talojen omistajat, jotka 
pyyteettömästi käyttävät omaa aikaansa ja rahaansa kotinsa kunnostamiseksi. Mielestäni työ ei ole itsekästä, vaan kysymys on siitä, minkälaisen kulttuuriperinnön jätämme tuleville sukupolville. Miten ymmärtää itseään, jos ympärillä ei ole jäljellä historiaa.

Miten valtio voisi tukea tätä työtä konkreettisesti? Asiakkaalta kuulin, että Saksassa yli seitsemänkymmentä vuotta vanhaa rakennusta kunnostava yksityishenkilö saa ostaa rakennustarvikkeita ilman arvonlisäveroa. Tämä tarkoittaa käytännössä 24 % alennusta hankintoihin. Lisäksi verotuksessa on muitakin huojennusmomentteja, joista en valitettavasti nyt onnistu löytämään lisätietoa. Vanhan talon kunnostajana olisin täysin tyytyväinen alvittomuuteenkin. Se olisi merkittävä tunnustus tehdystä työstä sekä rahallisesti että symbolisesti. Osoitus siitä,että työ on ymmärretty yhteiseksi kulttuuriponnistukseksi.

tiistai 13. syyskuuta 2016

TALOFILOSOFIAA

Talolla on aina sielu - se on totta. Jotta vanhaan taloon voi rakastua - kuten moni meistä on tehnyt - on talolla oltava sielu. Pelkät kauniit seinät eivät vakuuta, saati synnytä aitoa ja kaiken kestävää rakkautta. Talojen sielusta puhutaan tai kirjoitetaan kuitenkin suhteellisen harvoin. Aina silloin tällöin huomaan palaavani Kaj Nymanin Talojen kieli -teokseen, jota suosittelen lämpimästi.
Kirjassa on monia viisaita ajatuksia, joita poimin tähän:


Kulttuurimme ihmisten tapa olla olemassa on kirjoitettuna taloihin. 

Luonnosta voisi oppia, että evoluutuo ei ole sitä että vahvin voittaa, vaan että se jää eloon joka on tarpeeksi nöyrä oppiakseen mitä merkitsee olla osa ympäristöä.

Kauneus ei ole olemassa jossain jossakin arkkitehtuurin kielen ulkopuolella, vaan se syntyy kun taiteilija käyttää taitamaansa kieltä. Kauneutta ei voi esittää vaan se näyttäytyy taiteessa. Ja kun se näyttäytyy, käyttäjä kokee sen aisteillaan, ruumiillaan. Hänet täyttää ilo. Esine, talo, kaupunki ikään kuin tulee käyttäjää vastaan ja hän voi solmia siihen henkilökohtaisen suhteen. 

tiistai 19. heinäkuuta 2016

ESTETIIKKAA VAI MUOTIA?

Hyvällä ystävättärelläni on aina kaunis koti. Minun mielestäni. Olkoon kysymys sitten huoneesta kolmen ystävän kesken jaetussa yhteisessä kodissa tai kookkaasta huoneistosta Helsingin keskustassa, on koti aina ollut kutsuva ja noh - kodikas. Asujansa näköinen. Pienillä yksityiskohdilla rakennettu ja seesteinen. Kekseliäisyys ja maku eivät ole varallisuudesta kiinni. Ja nimenomaan - korostetusti niin. 

Olen kesälomalla ja lueskelen vanhoja pinoon kertyneitä Antiikki&Design -lehtiä, joita on nimenomaan säästetty näitä luppohetkiä varten. Kun luin tänään kolmatta lehteä yhteen menoon, muistui mieleeni opiskeluaikojeni iso estetiikan essee, jossa pohdin muotia ja sen historiaa sekä muodin vaikutusta kulttuurihistoriaan. Myös taiteeseen ja arkkitehtuuriin. Muotihan on sinänsä aina ollut luksusta ja mahdollista vain heille, joilla on ollut siihen ylimääräisiä varoja. Toki muodin liikkeet ovat aina olleet nopeita ja eilisen trendit näkyvät tänään jo supermarketeissakin. Antiikin ja designin maailmassa merkkiteoksiksi ovat jääneet vakiintuneen valmistajan runsaskätiselle tilaajalle tekemät huonekalut tai uusinta muotia edustavat avantgardistiset työt, joihin vain nimekkäillä tekijöillä on substanssia niin, että niistä on syntynyt ajanmukaisen yleisön mielestä muotia. Muoti lienee tässä yhteydessä väärässä yhteydessä, mutta siitähän oikeasti on kysymys. Lehdistö on aina hakenut uutta esiteltävää ja sen myötä nostanut esiin tuotteita, joista lukeva yleisö on kiinnostunut. Näin raadollista se on. Valitettavasti monia historian kirjoihin jääneitä arvokkaita esineitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kauniiksi. Vai kuinka moni meistä oikeasti pitää barokin raskasrakenteisia kaappeja estettisesti arvokkaina? 

Oman estetiikan tajuni vastaa ystävättäreni estetiikkaa. Olemme monesti miettineet sitä, miten paljon helpompaa elämä olisi, jos harmaa olisi harmaata, eikä kahtasataa erilaista harmaan sävyä. Jos ympäristöä voisi tarkkailla utuisten lasien läpi - kaikki näyttäisi niin paljon kauniimmalta. (Siksi käytän silmälaseja vain suurimman pakon edessä..) Toki olemme myös usein todenneet, että kyllä meidän on helppoa olla onnellisia; kuppi hyvää kahvia, loistava kirja, vieressä koirat pötköttämässä ja ikkunan takana maisema oman keittiön ikkunasta.     

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

MAALAISMAISEMAN KATOAMINEN

Harrastuksemme - ja osaksi myös työmme - on kiertää vanhoja taloja eri Euroopan maissa. Toki ajelun ohessa teemme myös työtä eli käymme tutustumassa tavarantoimittajiimme; pieniin käsityöpohjaisiin yrityksiin, jossa työtä tehdään edelleen kunnianhimolla. Samalla pääsemme luontevasti liikkumaan ja aistimaan kunkin maan maaseutua ja kulttuuuria, joka kaupungeissa on muuttumassa pikku hiljaa yhä.. noh.. kaupunkimaisemmaksi maasta riippumatta. Yövymme vanhoista taloista tehdyissä hotelleissa aina yhden yön kussakin. Ja aamulla taas jatkamme matkaa. Nytkin teimme jo toista kertaa hienon reissun Irlantiin. 

Olen miettinyt monesti syytä siihen, miksi Suomi on täynnä pieniä tiloja ja taloja, kun muualla Euroopassa tilat näyttäisivät olevan suurempia. Statistiikkaa en tarkkaan tunne, mutta tuntuma on tämä. Siihen on varmasti myös monia historiallisia syitä, mutta kyllä osansa on Suomen nykyisellä perintöveropoliitikallakin. Moni ison tilan omistava suku joutuu pohtimaan sen, miten selvitä korkeista veroista, kun jo talojen ylläpito pelkästään vaatii suuria kustannuksia. Tiloille voi toki pyrkiä keksimään kannattavaa liiketoimintaa, jolla ylläpitoa rahoittaa. Aina se ei kuitenkaan ole mielekästä, koska kysymys on kuitenkin aina myös kodista. Kurjimmillaan muiden kustannusten päälle lankeavat verot ajavat pakkotilanteeseen ja tilan hajottamisen myötä luopumaan myös kodista. Vanhojen peltojen paikalle rakennetaan pientaloalueita ja vanhat isot rakennukset jäävät puristuksiin uuden infrastruktuurin väliin. Meillä on niin vähän kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi määriteltyjä rakennuksia ja maisemia, että niitä ei ole varaa menettää. Totuus on, että jollei kukaan yksityinen ole pitämässä rakennuksista huolta, ei meillä kenelläkään kohta ole perisuomalaista maaseutua. Edes kesälomilla nautittavaksi. 

perjantai 8. huhtikuuta 2016

ARVOSTA JA ARVOTTOMUUDESTA

En usein saa sydämentykytyksiä asiakkaiden soitoista, mutta nyt tuli kyllä sellainen puhelu, etten vähään aikaan saanut henkeä.. Asiakkaalla oli ongelmana vanhan hirsitalonsa lattia. Lattiassa oli leveät, paksut lattialankut, jotka olivat iältään yli 300 vuotta vanhat. Onneksi olkoon - wow, ehätin tuohon väliin sanomaan. Puhelimen toisessa päässä ääni hieman hiljeni ja muuttui epäröiväksi, mutta jatkoa seurasi. Lattia "ei miellyttänyt silmää", vaan perhe halusi vaihtaa lankun laminaattiin ja puhelun aiheena oli tiedustella vanhojen lankkujen myyntiarvoa. Mitä tuohon sanoisi? Yleensä en ole puritaani näissä asioissa. Mielestäni omassa talossa saa toki tehdä, mitä haluaa - kunhan ei aiheuta talolle peruuttamatonta tuhoa. Se lienee asukkaankin intresseissä. Tässä tapauksessa menin kyllä täysin sanattomaksi. Toki yritin esittää, että on muitakin tapoja uudistaa lankun pinta ja vähätellä vanhojen lankkujen arvoa, puhua laminaatin käyttöiästä verrattuna puuhun jne. Sillä kielellä, mitä uskoin hänen ymmärtävän. Kuuroille korville meni, luulen.  

perjantai 1. huhtikuuta 2016

LOISTAVA IDEA - KIERRÄTYSKAUPPAKESKUS!


Eskilstunassa Ruotsissa on aktiivista kierrätystoimintaa harrastettu jo pitkään. Viime kesänä avattiin useamman vuoden suunnittelun jälkeen ReTuna -galleria, jossa on jo seitsemän erilaista kierrätystuotteita tarjoavaa liikettä. Vieressä on Eskilstunan Kierrätyskeskus, jonka kyljessä toimintaa kehitetään. Keskukseen on tulossa myös luomuruokaa tarjoava ravintola ja lisää putiikkeja. Kauppakeskus kierrätysideoille! Loistavaa! Mitä me täällä toisella rannalla keksisimme? 



maanantai 7. maaliskuuta 2016

MITEN IHMEESSÄ VANHAN TALON TUNNELMAAN PÄÄSTÄÄN VATUPASSILLA?

Kun rakensimme vanhaa hevostalliamme kodiksi melkein kahdeksantoista vuotta sitten, pyrimme säilyttämään hienon tiilirakennuksen luonteen - ja nimenomaan hevostallina. Koti siitä tuli kuitenkin, ja toimiva sellainen. Talli on rakennettu vuonna 1910 osaavien muurarien avustuksella. Monesti olemme ihmetelleet sitä pieteettiä ja vaivannäköä, jolla sinänsä vaatimattomaan rakennukseen on suhtauduttu. Koristeita on käytetty surutta. Ulkoseinien välissä ei ollut ilmarakoa eristämässä, joten jouduimme tekemään seinien sisäpinnalle lisäeristekerroksen. Halusimme kuitenkin säilyttää tiiliseinät myös sisällä, joten aloimme etsiä vanhoja purkutiiliä. Näin jälkikäteen ajatellen meillä kävi uskomaton tuuri, kun löysimme Vantaalta ison erän valmiiksi putsattuja punatiiliä nätisti lavoitettuna. Sitten piti vain etsiä muurari, joka ymmärtäisi vanhan näköisen seinän muuraamista. Vanha tiili on ihan hyvä alku, mutta isompi merkitys on sillä, miten isolla saumalla tiili muurataan ja minkälaista ladontaa käytetään. Uudellakin tiilellä saa aikaiseksi yllättävän vanhan näköisen vaikutelman, kun vain muurari ymmärtää jujun. Tämän varmistaakseni istuin paikalle löytyneen muurarin vieressä hänen työskennellessään ja huomautin aina, kun alkoi tulla liian suoraa linjaa. Hankalinta oli maanantaisin, kun viikonloppu oli taukoa ja muurarin selkärangasta oli taas nostanut päätään se ns. oikea muuraustapa; saumat olivat piikkisuorat ja tiilistä valikoitu ne parhaimmat. Tunsin olevani erittäin tärkeässä työssä valvojana. Eräänä maanantaiaamuna pöydällä oli odottamassa upouusi muurauskauha, ämpäri laastia varten ja puusta veistetty puu-ukko. Hienovaraisesta vihjeestä ymmärsin, että minusta toivottiin työapua (kun niin hyvin muurauksen kerran osasin..) ja nimenomaan toisessa päässä taloa. Hänen ansiostaan voin nyt kehua vieraillemme, että keittiön väliseinät ja saunan kiukaan takaseinä ovat itse muuraamiani. Helppoa se ei ollut, kun vatupassia ei saanut käyttää - seinät kun tuppasivat väkisinkin menemään vinoon. Vanhassa talossa se on vain plussaa.  

maanantai 15. helmikuuta 2016

KOLLEGOITA?

Olen vanhojen ja uusien ns. erikoisrakennustarvikkeiden kauppias. Kuinka monta meitä on maailmassa? Noh, ei varmaan nyt niin kovin monia, mutta Suomessa kuitenkin jokunen. Aloitin itse tämän touhuamisen kaksitoista vuotta sitten ja ensi töikseni soittelin läpi kaikki alalla tietojeni mukaan toimivat. 
- Hei, aloittelen täällä vastaavanlaista kauppaa. Onko meillä mahdollisuutta jonkinlaiseen yhteistyöhön? 
Vastauksia tuli laidasta laitaan ja yksi Keltaisen Pörssin kautta tuotteitaan kauppaava paiskasi jopa luurin korvaani. Meni kuukausi tai pari, ja hän poikkesi etukäteen varoittamatta käymään. Yhteistyötä ja ystävyyttäkin siitä seurasi - nyt soittelemme lähes viikottain. Hauskoja, puhtaasti kollegiaalisempia suhteita on myös syntynyt. Yksi kauppias kertoo puhelumme aikana ainakin yhden ..hmm... aikuisille tarkoitetun vitsin, jolle hämäläisenä naureskelen vasta seuraavana päivänä. Aloittelijoita olemme ottaneet Navetalle oppiin eli tekemään päivittäistä työtä kanssamme. Joistakin näistä hangaroundeista on tullut yrittäjiä - ja useammista ei. Ovet ovat painavia ja työ likaista (ainakin vanhojen tuotteiden puolella), eikä nopeasti synny mitään. Oman yrityksen tunnettuutta rakennetaan pitkään eli malttia tarvitaan. Ala on pieni ja siksi tiiviimpi. Missä muussa yhteydessä olisin tutustunut näin mielenkiintoisiin ihmisiin?

maanantai 25. tammikuuta 2016

maanantai 4. tammikuuta 2016

ONKO VERKKOKAUPPA EKOLOGINEN VAIHTOEHTO VAI MUKAVUUDENHALUA?

Olen itse automaattisesti ajatellut aina, että verkkokauppa on ekologinen vaihtoehto. Fyysisiä kauppoja ei tarvitse olla niin tiheästi ja kaukana ostosalueista asuvillakin on mahdollisuus hankkia erikoistuotteita. Onko ekologisuutta kuitenkaan pakata jokainen lähetys erikseen ja toimittaa se mahdollisesti kotiovelle asti, kun asiakas voisi tulla keskitetyille ostospaikoille ja hankkia kaikki tarvittavat kerralla? Nämä lienevät kaksi eri asiaa. Pyörittämämme verkkokauppa on nimenomaan erikoistavarakauppa, joten uskon ensimmäiseen. Kulutushyödykkeiden kuten esimerkiksi vaatteiden osto verkkokaupasta heijastavat ehkä enemmänkin ostokäyttäytymisen muutosta kuin pyrkimystä luonnon pelastamiseen. Emme enää niin hyvin viihdy kaupoissa ja kuluttamisen parissa, vaan arvotamme vapaa-aikaamme eri tavoin. Toivoa täytyy, että pystymme hallitsemaan verkkokaupankin mahdollistavan internetin halun omia aikaamme. Itse kunkin.