tiistai 17. maaliskuuta 2015

MILLOIN VANHA TALO ON KULTTUURIHISTORIAA?

Viimeisessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli hauska, käsitelty kuva Seurasaaresta. Saaren idylliin oli kuvassa sijoitettu vanhojen hirsirakennusten joukkoon Lauttasaaren 50-lukuinen vesitorni ja vuonna 1971 rakennettu Espoon Kaupungintalo. Kuva herätti miettimään, milloin vanha on historiaa ja miksi joku aikakausi on historiallisesti arvokkaampaa kuin joku toinen. Siksikö, että se on vanhempaa? Kun kolmen vuosikymmenen jälkeen katsomme vesitornia, onko se silloin kulttuurihistoriallisesti arvokkaampi? Siis, mikäli on vielä silloin pystyssä. Kaikkia rakennuksia ei ole tarkoitettu kestämään aikaa. Myllypuron kerrostalot rakennettiin kestämään 25 vuotta vastatakseen silloiseen Helsingin asuntopulaan. Nyt, kun niitä on jouduttu huonokuntoisuudensa johdosta purkamaan, on nostalgia nostanut päätään ja rakennuskannan väliaikaisuus haluttaisiin unohtaa. Kun huonoa ei kannata korjata, on edessä väistämättä purku. Vanhakin voi olla huonosti rakennettua.   

tiistai 10. maaliskuuta 2015

INTOHIMOSTA JA KUNNIANHIMOSTA

Intohimo syntyy sisältä käsin - kunnianhimo halusta miellyttää muita. En muista, mistä tämän tekstin lainasin, mutta sisältö on kyllä niin totta. Viime perjantaina vietin yrittäjyyspäivää paikallisen yläasteemme yhdeksäsluokkalaisten seurassa. Navetalle saapui 150 oppilasta kolmessa eri porukassa ja kolmeen kertaan esitelmöin lähinnä yrittäjyyden innostavuudesta ja vapaudesta. Jopa niin suurella ponnella, että opinto-ohjaaja käytti termiä "liekeissä"(?). Suhtautuminen työhön on mielenkiintoisesti erilaista eri ihmisillä. Toisille riittää palkka ja toisille se, että pääsee suht helpolla ja on kiva työympäristö. Itselleni työ on aina ollut tärkeää sisältönsä takia. Jollen pysty oppimaan jatkuvasti uutta ja kehittämään työtäni, huomaan kuihtuvani koppuraksi. Intohimon hiipuessa ei mikään työ ole mielekästä, saati sitten yrittäjyys. Onneksi laiskuus uuden edessä kestää yleensä vain päivän tai kaksi - ja intohimo nostaa taas päätään. Pelkällä kunnianhimolla ei jaksa missään työssä. Pst. Koululaisten joukossa oli myös oma 9-luokkalainen esikoiseni, joka lopuksi näytti peukkua ja sanoi, että hyvin meni. Molemmat kun jännitimme sitä, nolaako äiti itsensä ja ennen kaikkea lapsensa unohtumattomasti.