keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

MAALAISMAISEMAN KATOAMINEN

Harrastuksemme - ja osaksi myös työmme - on kiertää vanhoja taloja eri Euroopan maissa. Toki ajelun ohessa teemme myös työtä eli käymme tutustumassa tavarantoimittajiimme; pieniin käsityöpohjaisiin yrityksiin, jossa työtä tehdään edelleen kunnianhimolla. Samalla pääsemme luontevasti liikkumaan ja aistimaan kunkin maan maaseutua ja kulttuuuria, joka kaupungeissa on muuttumassa pikku hiljaa yhä.. noh.. kaupunkimaisemmaksi maasta riippumatta. Yövymme vanhoista taloista tehdyissä hotelleissa aina yhden yön kussakin. Ja aamulla taas jatkamme matkaa. Nytkin teimme jo toista kertaa hienon reissun Irlantiin. 

Olen miettinyt monesti syytä siihen, miksi Suomi on täynnä pieniä tiloja ja taloja, kun muualla Euroopassa tilat näyttäisivät olevan suurempia. Statistiikkaa en tarkkaan tunne, mutta tuntuma on tämä. Siihen on varmasti myös monia historiallisia syitä, mutta kyllä osansa on Suomen nykyisellä perintöveropoliitikallakin. Moni ison tilan omistava suku joutuu pohtimaan sen, miten selvitä korkeista veroista, kun jo talojen ylläpito pelkästään vaatii suuria kustannuksia. Tiloille voi toki pyrkiä keksimään kannattavaa liiketoimintaa, jolla ylläpitoa rahoittaa. Aina se ei kuitenkaan ole mielekästä, koska kysymys on kuitenkin aina myös kodista. Kurjimmillaan muiden kustannusten päälle lankeavat verot ajavat pakkotilanteeseen ja tilan hajottamisen myötä luopumaan myös kodista. Vanhojen peltojen paikalle rakennetaan pientaloalueita ja vanhat isot rakennukset jäävät puristuksiin uuden infrastruktuurin väliin. Meillä on niin vähän kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi määriteltyjä rakennuksia ja maisemia, että niitä ei ole varaa menettää. Totuus on, että jollei kukaan yksityinen ole pitämässä rakennuksista huolta, ei meillä kenelläkään kohta ole perisuomalaista maaseutua. Edes kesälomilla nautittavaksi.