TAANTUMA TUTUKSI?

 Mitäs, jos onkin niin, että tämänhetkinen taloustaantuma ei olekaan seurausta siitä, että kuluttajilla on vähemmän rahaa käytettävissä, vaan päinvastoin. Kulutamme vähemmän, koska olemme viisaampia. Olemme ymmärtäneet, että emme tarvitse niin paljon ja siksi talous on taantunut. Jospa tämä ei olekaan ohimenevää, vaan tämä on välttämätön käänne, jotta maailma pelastuisi. Niin, niin.. lentäviä lehmiäkin on nähty..

MUSEOVIRASTON KORJAUSKORTISTO

Olen jo useamman vuoden paasannut eri yhteyksissä ensinnäkin siitä, että Museoviraston julkaisema vanhojen talojen ohjeistus "korjauskortisto" on ihan loistava palvelumuoto ja kattava tietopaketti vanhan talon kunnostajalle ja toisekseen siitä, että kortisto on hankalasti hankittavissa ja maksullinen. Vanhan rakennuskantamme ylläpito on yksityisten henkilöiden harteilla, eikä kaikille mitenkään riitä konkreettisia avustusrahoja. Tiedon jakamisen pitäisi olla Museoviraston ensisijainen tapa osallistua yhteisiin talkoisiimme. Tähän asti kortistoa on kyllä voinut lukea Museoviraston sivuilta maksutta, mutta printtaaminen on estetty. Kun jälleen kerran kävin tarkistamassa tilanteen, huomasin ilokseni, että printtaaminen on nyt mahdollista ja - yllätys yllätys - kortiston voi myös tilata virastolta veloituksetta! Tämä on hienoa, kiitos!  

PIENIÄ YKSITYISKOHTAVINKKEJÄ LANGAR HALL -MAASEUTUHOTELLISTA ENGLANNISTA

Portaiden alaosan levennys

Edward -huone

Ikkunoiden lisäeristys on ratkaistu uudella erillisellä sisäikkunalla

Puinen verhotangon kannake

Verhojen sulkumekanismi

MIHIN TALKOOT OVAT KADONNEET?

Sotien jälkeen rakennettiin lyhyessä ajassa enemmän kuin koskaan aiemmin Suomessa. Uskallan väittää näin, vaikka tarkkaa stastistiikkaa en tunnekaan. Koskaan aiemmin talous ei valtakunnallisella tai yksilötasolla kuitenkaan ole ollut niin huonolla tolalla kuin silloin. Miten uusien kotien rakentamisessa sitten onnistuttiin? Järjestämällä talkoita. Antamalla ja ottamalla vastaan naapuriapua. Työn lomassa nautittiin sosiaalisesta kanssakäymisestä ja tutustuttiin mahdollisesti uusiin naapureihinkin. Mihin tällainen vastavuoroinen auttaminen on kadonnut? 

MISTÄ LÖYTÄÄ TIETOA KAUPUNKIEN, KUNTIEN JA VALTION MYYNNISSÄ OLEVISTA VANHOISTA KIINTEISTÖISTÄ?

"Helsingin kaupunki valmistautuu myymään lähivuosina lukuisia omistamiaan rakennuksia. Myyntiin on valittu rakennuksia, joille ei ole tiedossa kaupungin omaa käyttöä. Osaan rakennuksista liittyy suojelutavoitteita tai niiden käyttö on rajattu tiettyihin tarkoituksiin, joiden toteutuminen varmistetaan kaavamääräyksillä.

Rakennusten myynnillä halutaankin helpottaa kaupungin korjaustaakkaa ja kerätä tarvittuja varoja koulujen, päiväkotien ja muiden palvelutilojen korjauksiin. Myytävien kohteiden hinnoittelu perustuu niiden käypään arvoon." (Näin kirjasi Kiinteistölautakunta pöytäkirjassaan 6.9.2012.)

Tämä on yleinen linja monessa Suomen kaupungissa, mutta mistä ihmeestä tavallinen asunnon etsijä löytää tietoa näistä myytävistä kiinteistöistä? Käytäntö on kirjavaa. Usein kaupunki on tehnyt sopimuksen yhden kiinteistönvälitysyrityksen kanssa. Tämä taas ilmoittaa myytävästä kiinteistöstä omien käytäntöjensä mukaisesti. Useimmiten ilmoittelu on paikallista. Kaupunkien Tilapalvelut eivät usein ole listanneet edes omille sivuilleen myynnissä olevia kiinteistöjä. Uudet rakennukset eivät meitä kiinnosta, mutta ne vanhat! Olemme yrittäneet kontaktoida sekä Tilapalveluja että kiinteistövnälittäjiä mahdollisuudesta ilmoittaa veloituksetta Navetta.comissa, mutta tuntuu siltä, että mitä vähemmän vaivaa kiinteistön myynnistä on, sen parempi. Ostajan motivaatiolla ylläpitää vanhaa rakennuskantaa ei tunnu olevan mitään merkitystä. Rakennus on saatava pois julkisilta niskoilta ja melkeinpä parempi, jos se purettaisiin ostajan havitellessa vain tonttia. Eipä ainakaan tule jälkivaateita myyjälle. Näinkö vähän meillä arvostetaan vanhaa rakennuskantaa? Kauniit puheet eivät riitä - kuka toimisi??

VIERAITA MAAILMALTA

Saimme eilen vieraita Italiasta. Kovin on kansainvälistä tämä Pekolan elämä! Meillä on myynnissä Domuksella italialaisia kylpyhuonekalusteita, joita etsin ensin pari vuotta messuilta ja erilaisilta nettisivuilta. Ei tuntunut löytyvän tarpeeksi yksinkertaista mallia ja viisas mieheni ehdotti asiaa tuskailtuani, että miten olisi samat kalusteet, jotka ovat omassa kodissammekin! Ja kappas, näillä nyt mennään!  

RUOTSALAINEN BYGGNADSVÅRD

On varmaankin totta, että me täällä Suomessa emme ole aivan Ruotsin tasolla vanhojen rakennustemme suojelussa ja että meillä olisi paljon opittavaa naapurilta. Koko alan termikin on väärä; me suojelemme ja he hoitavat. Mutta me tulemme kovaa vauhtia perässä! Vanhojen talojen kunnostaminen on toki juhlavasti suojelua, mutta ennen kaikkea hoitoa ja huolehtivaista ylläpitoa. Meille vanhoissa taloissa asuville kysymys on kuitenkin kodista ja sen vaalimisesta. Uskon, että näin on Ruotsissakin. Mahdollisuudet oikeanlaiseen hoivaan ovat toki siellä astetta helpommat, koska materiaalia ja tietoa on hyvin saatavilla. Olen iloilla huomannut, että viimeisen kymmenen vuoden aikana alalle on tullut paljon lisää toimijoita ja alan koulutusta on nyt Suomessakin jo helpompaa saada. Kun vain vielä saisimme rakennustarvikkeiden kierrätyspisteitä lisää ympäri Suomea, ei tilanne olisi ollenkaan niin surkea!   

9. -LUOKKALAISIA TULEVIA YRITTÄJIÄ KÄYMÄSSÄ

15-vuotiaat nuoret ovat ihania. Viime vuonna Navetalla kävi neljä bussilastillista naapurikoulun yläasteen nuoria tutustumassa paikalliseen yritykseen Yrittäjyyspäivänä. Hieno idea koululta ja pieni haaste meille puhua yrittäjyydestä ja yrityksestämme - neljä kertaa samat jutut aamupäivän aikana. Nuorille, jotka eivät tunnu olevan kiinnostuneita yhtään ja joiden katse tipahtaa aina säännöllisin väliajoin kännykkään. Noh, vuosi sitten olimme aamupäivän päätteeksi sitä mieltä, että taisi mennä huonosti ja nuorilla aamupäivä hukkaan. Se siitä sitten. Pari viikkoa sitten saimme viestin, jossa aamupäivärumba pyydettiin uusimaan, koska nuorilta oli tullut niin paljon positiivista palautetta. Ilmeisesti alpakat olivat hurmanneet! Nyt ote oli meilläkin jo rutinoituneempi ja ote nuoriin .. hm .. nopeatahtisempi. Kännykät pysyivät piilossa ja pari kysymystäkin tuli. Yrittäjyys on kiva ammatti; saa tehdä päivän mittaan monenlaista työtä. Kuten toimia oppaana. 

ONKO SUOMESSA ENÄÄ PIENIÄ VALIMOITA?

Pääsin eilen tutustumaan valimoon ja onnekseni myös näkemään itse valun. Olipas mielenkiintoista! Olen jo kolme vuotta yrittänyt löytää Suomesta valimoa, joka suostuisi valmistamaan meidän tarvitsemiamme suhteellisen pieniä eriä vanhan mallin mukaisia valurautaisia tuotteita. Ei ole löytynyt ja täytyy sanoa, että koko prosessi on ollut kyllä haastava. En helposti anna periksi, mutta kun nyt olen malliräppänäni kanssa ottanut yhteyttä noin kymmeneen valimoon, en ole löytänyt sellaista, jota näin pienet piiperrykset kiinnostaisi. Ala on keskittynyt ja rautavalimoita on koko Suomessa enää noin kaksikymmentä, joista puolet yli 10 henkeä työllistäviä (=suuria, joita ei ainakaan kiinnosta). Noh, nyt siis kuitenkin pääsin sisään yhteen näistä kymmenestä ja hiekkavalua seuraamaan samalla, kun hain mallini pois. Mahtaa moni olla kateellinen! Mallit hain pois siksi, että Puolasta otti minuun yhteyttä pienen valimon johtaja tiedustellakseen, voisimmeko tehdä yhteistyötä. Puolalaisten kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen kustannuksista ja niin on meillä Domuksella kohta tarjolla valurautaisia säleikköventtiilejä, joita kysellään vähintään joka toinen päivä. Jippii! Miksi meillä täällä Suomessa pienet työt eivät kiinnosta ja mihin tämä asenne johtaa?

LOMAN TARKOITUS

Loma on ollut hyvä silloin, kun siltä on mukava palata töihin ja lomamatka on tehnyt tehtävänsä silloin, kun kotiin on kiva tulla. Uskokaa tai älkää, niin matkalaukkujen purkaminen ja lomapyykin selvittäminen on ihan parasta. Elämänsä laittaa taas ojennukseen hetken poikkeustilan jälkeen. Samalla voi esim. siivota jääkaapin, pestä kivilattiat, siirtää paksuimmat talvivaatteet varastoon, tehdä lihakeiton ja leipoa sämpylöitä, käydä tunnin lenkillä lonkkavikaisen koiran kanssa, pestä jälleen pyykkiä jne. 

Ps. Olipas antoisaa nähdä itävaltalaista vuoristoarkkitehtuuria ja todeta, että kyllä meidän punamultaiset mökkimme päihittävät pieni-ikkunaiset tirolilaismajat mennen tullen. Onkohan kulttuuritaustalla mitään merkitystä tämän mielipiteen synnyssä?

KAUPUNKIKUVAN SIIVOUSTA VAI MITÄ?

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että 130 ravintoloitsijaa aikoo tulevana kesänä mielenilmauksena jättää terassinsa avaamatta, jollei kaupungin rakennusvalvontavirasto tarkista antamiaan ohjeita terassien kalustuksen ja auringonvarjojen suhteen. Rakennusvalvonnan mukaan kalusteet eivät saa olla muovia ta kestopuuta eikä varjoissa tai aitauksissa saa olla logotekstejä. Ravintoloiden mukaan kyseessä ei monenkaan terassin kohdalla ole ihan pieni investointi, vaan pahimmassa tapauksessa koko terassi joudutaan rakentamaan uudestaan. Kaupunkien katukuva on nykyisellään erittäin kirjava, vaikka ravintoloiden kohdalla ns. ryhtiliike tehtäisiinkin. Vaikuttaisiko tällainen kurinpalautus loppujen lopuksi kuitenkaan kovin paljon? Näitä ohjeita määrittävät virkamiehet matkustelevat maailmalla ja ihailevat eteläeurooppalaisten kaupunkien moninaisuutta, mutta täällä halutaan "pitää kaupunkikuva yhtenäisenä". Tulee myös mieleeni, että eikö tässä nyt ole jo kysymys Vuoden Epäekologisuus -teosta, jos kaikki logolliset varjot joudutaan kärräämään kaatopaikalle ja korvaamaan uusilla? Ihan oma aiheensa on sitten se, että miten ihmeessä terassit saisi näyttämään joltain muulta kuin kadun päälle liimatulta karsinalta?

TAAS KÄVI NÄIN!

Hmmhmm.. Miten tässä taas näin kävi? Navetalla on jo yleinen vitsi, että jonkun pitäisi kävellä perässäni kuiskaamassa aina säännöllisin väliajoin "ei, en tee", "ei, en osallistu", "ei, ei onnistu suostutteluun".. Joskus joudun vetkutellen tunnustamaan, että "hmm, taas kävi näin, että menin lupaamaan.. jne..." Ei ole totta, Pia! Tämän päivän saldona lupauduin Perinnekotimessuille 29.3. Turkuun puhumaan aiheesta Vanhan talon uusi elämä - miten talon saa soveltumaan uuteen tarkoitukseen mahdollisimman pienin muutoksin? Ideoimme messujärjestäjä Krista Ahosen kanssa esitystä, jossa kuvin esittelen kahvilassa, Navetalla, Domuksella ja ehkä kotonammekin tehtyjä käyttötarkoituksen vaatimia - toivon mukaan hienovaraisia - muutostöitä ja korjauksia. Näkökulma on mielenkiintoinen ja puolustuksena itselleni pakottaudun samalla opettelemaan uuden kameran käyttöä ja ottamaan kuvia, joita voi hyödyntää muuhunkin tarkoitukseen.  

OVI - TALON KÄYNTIKORTTI

Otsikko on kliseitä täynnä, mutta parempaakaan vertauskuvaa en keksi. Kymmenen vuotta olen saanut tutustustua vanhoihin oviin Navetalla ja täytyy sanoa, että nyt ulkomailla katse ja kamera kääntyvät todella herkästi nimeonomaan rakennuksen pääoveen. Vanhoissa eteläeurooppalaisissa kaupungeissa rakennusten arkkitehtuuri on melko samankaltaista, mutta eroja löytyykin sitten ovissa. Värieroja, kokoeroja, muotoeroja.. Ovet kertovat sekä rakennuksen asukkaista, ajasta että kulttuurista enemmän kuin ikkunat tai seinät. Jo pelkästään oven merkitys rajaamassa julkista ja yksityistä tilaa määrittää sille tehtävän, joka on erityisen tärkeä. Jos nyt tekisin graduani, tekisin sen ehdottomasti ovista. 

OSAAJIEN TIETOTAITOA JAOSSA

Olemme nyt nelisen vuotta järjestäneet Navetalla Vanhan Talon Salat -kursseja ja luentoja. Tarkoitus on päivän johdannolla tehdä sukellus kyseiseen osaamiseen ja joskus ehkä omaksua uusi taitokin. Tai ainakin välttää isoimmat virheet esim. pinkopahvituksessa tai vanhojen ikkunoiden kunnostuksessa. Ihan älyttömän upeaa on, että kurssien pitäjiksi on löytynyt innokkaita alan osaajia, jotka ovat saaneet pelkästään positiivista palautetta osallistujilta. Nyt keväälle on monta hyvää kurssia tarjolla; pinkopahvitusta, ikkunankunnostusta (myös pidemmälle menevää puuosien korjausta), taontaa, huonekalujen pintakäsittelyä ja hirsitöitä. Ps. Kevään ensimmäisellä kurssilla maaliskuun ensimmäisenä lauantaina seppämestari Suolahti jakaa Janakkalassa tietämystään taonnasta!

KUKA TOIMISI LOIMAAN PUOLESTA?

Suomesssa on hienoja vanhoja puutalokaupunkeja, jotka ovat jo saaneet puolestapuhujansa ja -tekijänsä. Joissakin tapauksissa ponnistus vanhan kaupunkikuvan säilyttämiseen on tullut kaupungin johdolta, mutta useimmiten taustalla taitaa olla yhden äänekkään ja toimeliaan kaupunkilaisen aloittama asian puolesta toimiminen. Monesti toiminnan on aktivoinut vanhan huonokuntoisen talon hankkiminen ja sen kunnostamisen nouseminen liki elämäntehtäväksi. Tämä käytännön toimiminen on saattanut innostaa naapuria tekemään samoin ja edelleen seuraavaa naapuria jne. Älkäämme väheksykö esimerkin voimaa! Meillä on hyviä esimerkkejä kaupungeista, joille on käynyt hyvin; Hanko, Porvoo, Rauma, Tammisaari jne. Kuka alkaisi toimia Loimaan puolesta? 

YLE PUHEESSA TÄNÄÄN

Yle Puheen toimittaja Kati Turtola kävi viime viikolla tekemässä juttua toimintamme ideologiasta ja vähän filosofiastakin. Hän oli perehtynyt toimintaamme todella hyvin ja kysyi melko tiukkoja kysymyksiä. Joskus tällaiset toimittajien vaatimat kiteytykset ovat todella tarpeen, jotta itsekin pysähtyisi miettimään arkisten puuhastelujen tarkoitusta. Tämän päivän oivallus oli se, että kyllä meidän kaikki erilaiset touhumme tähtäävät siihen, että pystyisimme auttamaan yksittäistä vanhan talon kunnostajaa ja ylläpitäjää työssään. Ylevät rakennushistorioitsijoiden ja museoihmisten vaateet siitä, että vanhoja taloja on suojeltava valuvat hiekkaan, jos tarjolla ei ole tietoa, taitoa tai materiaaleja juuri heille, jotka taloja omistavat. Suurin osa taloista on kuitenkin yksityisessä omistuksessa ja ymmärtääkseni siihen suuntaan ollaan menossa enenevässä määrin. Vanhalle talolle turvallisia materiaaleja - sekä vanhoja että uusia - , kursseja ja luentoja, tietoa erikoistöiden osaajista, myytäviä tai siirrettäviä kiinteistöjä jne. Niiden tarjoaminen on meidän tehtävämme. Auttamalla yhden vanhan talon omistajaa haluamme suojella suomalaista vanhaa rakennuskantaa (ei enempää, eikä vähempää..). Ps. Juttu tulee ulos tänään klo 16.30.

MILLOIN UUSI ON HISTORIAA?

Vanhan talon kunnostamisessa on monia filosofia kysymyksiä, joihin vastaaminen ei ole ihan helppoa. Kuvitelkaa maatila, jonka rakennuksista suurin osa on 1800-luvun alusta. Keskellä pihaa on 1990-luvulla rakennettu punatiilinen matala asuintalo, joka on ihan kohtuullisessa kunnossa. Mitä tehdä? Purkaakaan ei voi, mutta ei se pihaan sovi ollenkaan. Olisi edes 70-luvun retroa.. Entäs sitten vanhaan taloon 50-luvulla vaihdetut ikkunat? Eivät ihan istu sata vuotta vanhempaan taloon, mutta ovat kuitenkin tehty tiheäsyisestä puusta ja osa talon historiaa. Ja nekin sentään jo ainakin kuusikymmentä vuotta vanhat. Aika harvoin kunnostaja selviää työstään ilman vastaavanlaisia pulmia. Talon historiaa ovat uudemmatkin muutostyöt, vaikka niiden hyväksyminen onkin joskus hidas prosessi. Ehkäpä niiden arvon löytää vasta tulevat sukupolvet. Mikäli ovat säilyneet siihen asti. 

MAALLA VAI KAUPUNGISSA?

"Maalla on tilaa olla" luki lauantain Hämeen Sanomien etusivulla. Aina silloin tällöin herätetään vastakkain asettelua kaupungissa ja maalla asuvien ihmisten välillä. Perustellaan kummankin elämisen muodon ihanuutta tai päivitellään hankaluutta. Onko tällainen vertailu enää niin helppoa tehdä? Itse asun 7 km päässä Hämeenlinnasta, mutta peltojen ja alpakoiden keskellä. Asunko silloin maaseudulla? Virallisesti niin ehkä on, koska asumme haja-asutusalueella ja mm. oman kaivon varassa, mutta kaikki palvelut ovat kuitenkin lähellä. Oikeasti maalla asutaan mielestäni silloin, kun palvelut ovat kaukana ja elanto saadaan maatilan hoidosta. Nykypäivänä moni maaseudulla asuva käy työssä taajama-alueella, jolloin yli puolet hereilläoloajasta vietetäänkin ihan muualla kuin maalla. Itselleni tämä tapa elää on loistava. Kaikki tarvittava löytyy täältä, vaikka Hämeenlinnan kahviloista yksikään ei ole perustettu 1800-luvulla. Retki Ekbergille on siksi aina suuri nautinto!

KIITOS, RIITTA NIKULA!

Siitä on jo parikymmentä vuotta, kun eksyin professori Riitta Nikulan luennolle Otaniemeen. Olin kyllä jo ennen sitä ollut aina kiinnostunut taiteista eri muodossa; piirtänyt itse ja ihaillut uusien ja vanhojen taiteilijoiden - sekä kuvataiteilijoiden, muotoilijoiden että arkkitehtien - töitä. Luento käsitteli maalaismaisemaa ja sen kokemia muutoksia vuosien varrella otsikolla "Rakennettu maisema". Esimerkkinä oli pohjoiskarjalainen valtatien risteys, jota professori oli kuvannut säännöllisin väliajoin. Hieno luento ja hieno Riitta Nikula! Hän sai minut ymmärtämään, että rakennushistoria on jotain muutakin kuin kirkkojen, linnojen ja kartanoiden historiaa. Arkkitehtuuri on läsnä arjessamme huomaamattamme ja vain helmistä kasvaa tulevaisuuden historiaa. Luennon ja aiheesta äärimmäisen innostuneen Nikulan houkuttelemana pyrin Helsinkiin taidehistoriaa opiskelemaan ja tunsin itseni etuoikeutetuksi, kun pääsin sisään. Lopulta tein myös graduni hänen ohjauksessaan. Kaksi vuotta sitten saimme Glorian Antiikin Maineteko -palkinnon ja sain tilaisuuden kiitospuheessani kiittää paikalla ollutta professoria alan pariin houkuttelemisesta ja - ennen kaikkea hienosta luennosta!

KURSSEJA JA LUENTOJA KEVÄÄLLE

Aloitimme muutama vuosi sitten luentojen ja pienimuotoisten käytännön kurssien - lähinnä johdantojen - pitämisen kahvilalla ja opettajien omissa verstaissa otsikolla "Vanhan Talon Salat". Olen vuosien varrella Navetalla tutustunut moniin alan taitajiin, jotka mielellään jakavat omaa tietotaitoaan vanhojen talojen kunnostamisen erityispiirteistä ja olen ollut äärimmäisen iloinen siitä, että kukaan mukaan kysytyistä ei ole kieltäytynyt. Olemme opastaneet asiakkaitamme pinkopahvituksen saloihin, vanhoihin maaleihin, tulisijojen itse tehtäviin korjauksiin, piiluttamiseen jne. Pieniä paineita syntyy aina tässä vaiheessa, kun kevään kurssit pitäisi olla esillä jo netissä!!

TARVITSEMMEKO NIIN PALJON TAVARAA?

Kuinka paljon tarpeeksi? Tänään Valkoisessa Salissa Helsingissä luentosarja koskien tarvitsemaamme tavaramäärää. Mukana luennoimassa myös Petri Luukkainen, joka teki Tavarataivas -dokumentin siitä, kuinka vähällä tavaramäärällä ihminen oikeasti tulee toimeen. 

Olen omassa työssäni huomannut, että meistä kuluttajina on kehittymässä valveutuneempia. Haluamme aitoja materiaaleja, hyvin valmistettuja tuotteita ja tuotteita, jotka on valmistettu luotettavissa olosuhteissa. Kierrätetyt tuotteet ovat vain plussaa. Voihan olla, että meillä käyvät asiakkaat ovat jo monella tapaa asiaa pohtineet keksivertokuluttajaa enemmän. Haluan kuitenkin uskoa, että kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö, joka pakottaa tuotteita valmistavat tahot pohtimaan sitä, kuinka paljon järkevämpää olisi käyttää tuotteissaan kestävämpiä materiaaleja ja valmistustapoja, jotka tukevat tuotteen pitkää elinikää. Jos me kuluttajina osaisimme vaatia, ei lyhytikäisiä halpatuotettuja hyödykkeitä kannattaisi enää valmistaa. Totuus kuitenkin on, että vain harva länsimaalainen pystyy elämään vain sadan eri hyödykkeen varassa kuten Petri Luukkainen dokumenttiprojektissaan teki. Olisiko kuitenkin paikallaan harkita kaksi kertaa, kun ostamme uutta tavaraa - tarvitsenko sitä?

OLEMMEKO ONNISTUNEET KUITENKIN?

En osaa ollenkaan markkinoida. Enkä myydä. Olen aina ajatellut, että hyvät tuotteet ja asenne vievät asiaa ja tunnettuutta eteenpäin. Hissukseen, mutta eteenpäin silti. Asuminen Hämeessä on tehnyt siltä osin tehtävänsä. Toki tämäkin ajatusmalli on varmasti toiminut, mutta SILTI oli äärimmäisen palkitsevaa kuulla, että Lisa Sounio oli luennossaan maininnut meidät esimerkkinä siitä, miten johonkin paikkaan tai yritykseen kaipaa aina uudelleen. Yritykseen syntyy tunneside, joka on parasta mahdollista markkinointia. Tietämättämme olemme siis kuitenkin keksineet jotain markkinoinnista!

VERKKOKAUPPA MAAILMALLE?

Voisiko tuotteiden hankkiminen olla enää helpompaa kuin verkkokaupan kautta? Olen itse koko ajan huonompi ja huonompi kiertelemään kaupoissa ja viihdyn enemmän ja enemmän kotona. Yhtälö on siksi ihan selvä silloin, kun tarvitsen isoja säkkejä koiranruokaa! Matkahuolto tuo säkit kotiovelle - ja valikoimaa on kaiken lisäksi vielä paljon enemmän kuin Hämeenlinnan eläinkaupoissa. Hintatietoisen on netissä myös helppo vertailla eri verkkokauppojen hintoja. 

Olen iloinen, että lähdimme viisi vuotta sitten perustamaan Domus Classican verkkokauppaa, vaikka täytyy sanoa, että työtä on ollut moninkertaisesti enemmän verrattuna siihen, mitä etukäteen ajattelimme. Tuotteiden kuvaaminen ja asianmukaisten tuotetietojen kerääminen sivuille sekä tietenkin itse tuotteiden etsiminen on tarkoittanut koko tämän viiden vuoden urakkaa. Olemme miettineet verkkokauppamme avaamista myös muualla Euroopassa - uskaltaisiko? 

TALON KUNNOSTAMINEN KONTRA TALON REMONTOIMINEN

On kaksi eri asiaa kunnostaa taloa ja remontoida taloa. Miten tuota eroa selittäisi? Talon kunnostaminen on talon sielun kunnioittamista ja olemassa olevien ominaisuuksien parantamista ja korostamista niin, että talo on asuttava ja asukeilleen mieluinen. Koti. Talon remontoiminen on usein taas jotain ihan muuta. Remontoidessa revitään alas seiniä, vaihdetaan ikkunat ja ovet, lisätään eristeitä yli oman tarpeen, vaihdetaan pintamateriaalit jne. Muun muassa. Taloa remontoidessa vauhti kiihtyy loppuaan kohden, eikä loppujen lopuksi talosta ole enää muuta jäljellä kuin runko. Kun remontti on valmis, ihmetellään, mihin se vanhan talon henki hävisi. Näin ihan pahimmassa tapauksessa. Toivokaamme, että sekä kunnostamiselle että remontoinnille varataan niin paljon aikaa, että on aikaa pysähtyä kesken työn. Ihastelemaan jo valmistunutta ja suunnittelemaan harkiten tulevaa. Silloin lopputulos ei yllätä.

JOULUMIELTÄ MARKKINOILLA

Joulumarkkinoiden järjestäminen kahvilamme pihalla alkoi kahdeksan vuotta sitten kahdenkymmenen kojun voimin. Vuosi vuodelta sekä myyjiä että kävijöitä on tullut aina vain lisää ja tänä vuonna kojuja oli jo yli 70 ja tuotteiksi on seuloutunut pikku hiljaa niin taitavasti tehtyjä tuotteita, että melkein itkettää. 

Ajattelen niin, että luomme tämän tapahtuman yhdessä myyjien kanssa. Pöytä- tai paikkamaksua ei ole, mutta edellytämme, että tuotteet ovat käsityönä huolella tehtyjä. Kun olemme olleet tuotteiden kanssa ronkeleita, on se saanut aikaan sen, että myyjilläkin on rima korkealla. Osa myyjistä tulee kaukaa ja näkee niin paljon vaivaa, että joskus ihan ihmettelen, että miten tässä onnistuimme.  
Psst.. Kolme vuotta sitten aloitimme Palmusunnuntain Pääsiäsimarkkinat ja siltä näyttää, että siitä kasvaa pikku hiljaa Joulumarkkinoiden kilpailija. Tulevalle vuodelle myyjiä on ilmoittautunut nyt jo 38!

TAPA TUTUSTUA VANHOIHIN TALOIHIN MAAILMALLA

HomeAway on jo tuttu juttu ja itsekin koettu. Olemme vuokranneet sen kautta kesäisin jo useampana vuonna kodin ulkomailta. Pariksi viikoksi kerrallaan. Hyvin on toiminut ja olemme päässeet tutustumaan maahan aivan eri tasolla kuin hotellissa asumalla. Palveluita tulee näin nettiaikana jatkuvasti lisää. Tunnetuin näistä uudemmista lienee Airbnb, mutta perässä tulee Flipkey, 9flats, Roomorama ja Wimbu. Miksi tässä näitä mainostan? Ajatelkaa, miten hienoa on päästä viikoksi asumaan 1500-luvulta peräisin olevaan englantilaiseen maalaismökkiin edullisemmin kuin mitä perinteinen hotellimajoitus kustantaisi? Tämä on loistava mahdollisuus tutustua myös toisten maiden vanhaan rakennuskullttuuriin. 

KIERRÄTYS HELPOKSI

Olen aina kummastelut sitä, miksi ihmeessä kierrätys ei oikein ole kenenkään asia. Kierrätys on lakisääteistä, mutta joka kunnassa ja kaupungissa se hoidetaan eri tahon toimesta. Ainakin siltä tuntuu. Olisiko mitään julkista tahoa, joka ottaisi tärkeän asian organisoidakseen? Jokainen meistä tavallisista kuluttajista haluaisi ihan varmasti tehdä oman osansa luonnon ja ympäristön hyväksi, jos se vain olisi tehty helpoksi. Tällä hetkellä ainakin Hattulassa ja Hämeenlinnassa toimii säätiöpohjainen rakennuskierrätyskeskus ja kierrätysmyymälä, jotka erittäin valikoivasti ottavat vastaan tavaraa. Ymmärrän tämän, mutta onko tarpeen juoksuttaa kuluttajaa vielä uuteen pisteeseen kaatopaikalle, jos samassa paikassa voitaisiin todeta, että "valitettavasti nämä ikkunat eivät meille sovi, mutta voimme ottaa nämä vastaan ja toimittaa kaatopaikalle sekä laskuttaa tässä kaatopaikkamaksun". Tai sohva.. Ymmärrän, että joku raja säilytystiloilla kierrätysmyymälässäkin on, mutta olisiko mahdollista purkaa sohva osiin, lajitella ja kierrättää puumateriaalit, kankaat ja pehmusteet erikseen. Nyt sohvat toimitetaan kokonaisina kaatopaikalle, eikä kierrätyksestä ole tietoakaan. Mihin toimitan energiasäästölamput, patterit, muovipullot, lehdet, metalliromun, ongelmajätteet? Kaikki nykyään eri pisteisiin. Ihan varmaa on, että harvalla kuluttajalla on viitseliäisyyttä täyden kympin kierrätykseen.   

AUTIOTALOT

Mistä ihmeestä saisimme viisautta ja hyvää tahtoa, että emme enää lisäisi perikuntien riitojen johdosta Suomen autiotalojen määrää? Talossa kuuluu asua ja rakennuksella on oltava käyttötarkoitus, jotta sitä ylläpidettäisiin ja huollettaisiin. Harva talo säilyy kunnossa ilman huomiota. Tilastokeskuksen mukaan hylättyjä ja asumattomaksi jääneitä taloja on Suomessa yli 100 000. Ihan liian paljon.

FACEBOOK -RYHMÄ "PELASTETAAN VANHAT TALOT"

Noin vuosi sitten sukelsin pitkin hampain Facebookin saloihin. Pyysin apua parilta sukulaiselta, jotka hehkuttivat vanhojen luokkakavereiden ja muiden ystävien löytymisestä sen kautta. Ei voi olla totta, että minä, joka olen ihan sinut monenkin nettiohjelman kanssa, voin asennoitua sivustoon näin negatiivisesti.. Navetalla pitää olla omat FB-sivut ja sen vuoksi on minunkin siihen perehdyttävä. Näin päätin. Jo seuraavana päivänä perustin oman ryhmän vanhojen talojen pelastajille ja nyt jäseniä on noin 1300. En tiedä, onko se paljon vai vähän, mutta keskustelu on jäsenten kesken kiitettävän vilkasta. Alussa sivuilla oli esillä myyntiin tulleita vanhoja taloja (pelastettavaksi), mutta nyt sisältö on muuttunut enemmän kunnostukseen keskittyväksi. Vinkkejä kysytään ja niitä auliisti myös annetaan. On hienoa, että sivusto on alkanut elää omaa elämäänsä ja haluan kovasti uskoa, että sen kautta välittyvän tiedon avulla tehdään vanhojen talojen kunnostuksessa muutama virhe vähemmän. 

KESÄKODIN KUNNOSTAMINEN RENTOUTTAA

Vanhan talon rakastaminen ei ole vaikeaa. Taloon ja paikkaan on joskus helpompi kiintyä kuin johonkin immateriaaliseen. Johtuuko se siitä, että huolenpito ja vaivannäkö palkitsee aina? Yhdessä tekeminenkin voi olla nautittavaa. Parhaimmillaan. Monella asiakkaallamme kesäpaikan kunnostaminen on perheen yhteinen juttu. Kun kyseessä ei ole koti, ei työtä tarvitse tehdä aikataulun mukaan, eikä ole niin noponuukaa, jos tapetointi ei ihan onnistukaan. Tärkeintä on tekeminen ja yhden nurkan valmiiksi saattaminen. Sitten voi taas hengähtää hetken ja nauttia kesästä. Talvella on aikaa lueskella alan kirjoja ja palata mielessä kesän aurinkoisiin päiviin ja punamullan keittoon. 

NAVETTA.COM

Navetta.com syntyi kolme vuotta sitten, kun halusimme saada Metsänkylän Navetan vanhat ovet, ikkunat ja tulisijatarvikkeet esille nettiin kuvineen ja niin, että ne olisivat helposti mittojen mukaan haettavissa. Ruokahalu kasvoi tuttuun tapaan ja pikku hiljaa toivoimme mukaan myös vanhoihin taloihin keskittyneet ammattilaiset sekä välityksessämme olevat hirsikehikot. Nämä kaikki toki olivat jo vanhoilla sivuillamme, mutta hyvin suppeasti esitettyinä. Ilman kuvia, eikä niitä ollut mahdollista etsiä muuten kuin selailemalla. Ohjelma syntyi ja toiveistammekin entisestäänkin laajentuneena. Suomessa ei ole montaa vanhojen rakennustarvikkeiden varaosapankkia, mutta mukana on heistä lisäksemme muutama muukin. Navetta.comissa voi ilmoittaa myös yksityinen myyjä; joko rakennustarvikkeitaan, hirsikehikkoaan tai jopa kiinteistöään. Osaajan on mahdollista tehdä veloitukseton ilmoituksensa myös itse. 

Nyt meillä on ohjelmasta jo toinen versio, joka on entistä ehompi. Versio on mahdollista myös kääntää muille kielille, joten nyt suunnitellaan markkinoiden keräämistä yhdelle sivustolle. Olisi se hienoa, jos portaalimme olisi niin käytetty, ettei vanhaa taloa myydessä kukaan voisi sitä sivuuttaa. Tai että jos kuka tahansa Euroopassa etsii vanhaa kaakeliuunia, olisi ensimmäiseksi mieleen tuleva myyntikanava Navetta.com. Kuka se sanoikaan, että tavoitteita ei saa asettaa liian matalalle!

VANHA TALO - VANHA KOTI

Tuntuu niin kylmältä puhua vain taloista, kun kyseessä on kuitenkin koti. Koti on paikka, jossa asutaan, kun taas talo on vain seinät ilman tarinoita. Noin teoreettisesti ajatellen. Vanha talo on useimmiten vielä enemmän koti, koska sitä joutuu kunnostamaan, hoitamaan ja huoltamaan enemmän kuin uutta taloa. Vanha totuushan on, että kun jonkun asian eteen joutuu tekemään töitä, tulee siitä itselle aina vain tärkeämpi. Jos jotain taas saa liian helposti, on siitä myös helpompi luopua. Kun vanhasta talosta rakentaa kodin itselleen, ei sitä tee heppoisin perustein. Järkisyyt eivät anna kimmoiketta kunnostukselle, vaan taustalla on jo työtä aloittaessa paljon tunnetta. 

KUKKAMÄKI

Oma rakkauteni vanhoja taloja kohtaan syntyi hyvin nuorena. Oman isoäiti synnyinkotia Asikkalassa asusti hänen vanhempi poikamiesveljensä. Vanha torppa oli nimeltään Kukkamäki, koska se sijaitsi kauniilla paikalla mäen päällä keskellä kukkamerta. Omissa mielikuvissani paikka oli aina aurinkoinen ja valoisa. Varsinaisen asuinrakennuksen lisäksi pihalla oli myös navetta, talli, kaksikerroksinen nukkumaaitta, suola-aitta, riihi ja sauna. Ollessani kolmevuotias pihapiirin ulkopuolelle rakennettu riihi paloi ja ihmeellistä kyllä muistan, kuinka seisoimme sen edessä avuttomina isoja liekkejä katsomassa. Mäen alla kulki pieni oja, jonka varressa oli pienenpieni sauna. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten tallissa asui työteliäs suomenhevonen ja pihalla alati haukkuva pystykorva.  

Torppaan ei ollut tehty mitään muutoksia sataan vuoteen. Pelkäänpä, ettei siellä kukaan ollut siivonnut kahteenkymmeneen vuoteen isoisoäitini muutettua pois, kun itse aloin vuosittaiset siivoustalkooni 12-vuotiaana. Isovanhempieni luota oli Kukkamäkeen viisi kilometriä kapeaa hiekkatietä, jonka poljin joka kesä useampana vuotena. Isoeno laittoi pihalle kiehumaan suuren valurautapadallisen vettä pyykinpesua varten ja minun tehtäväni oli irroittaa verhot, matot ja muut tekstiilit pesua varten, pestä ikkunat,  kuurata lattiat ja poimia pöydälle kukkia. Isoeno keitti lopuksi kunnon pannukahvit. Koko päivä urakkaan meni ja enemmänkin olisi kulutettua saanut, vaikka peräkamariin en saanutkaan jalallani astua. Nämä siivoustalkooni jatkuivat monta vuotta ja jokaisella kerralla kiinnyin paikkaan aina enemmän. 

Kukkamäki on oma sielunmaisemani, joka on nyt valitettavasti jo uusilla omistajilla. Olen kuullut, että talo on "hienosti remontoitu", mutta en ole halunnut mennä sinne käymään, vaikka tervetullut kuulemma olisinkin. Kaikki talot - tai edes vanhat talot - eivät jätä sydämeen jälkeä, mutta kun sellainen jää, ei sitä pois saa. Nykyinen kotini Metsänkylän kartano on kuin suuri Kukkamäki. Samalla tavoin kuin Kukkamäki, on sekin merkinnyt sydämeni elämäni loppuun asti. Toivon, ettei minun koskaan tarvitsisi muuttaa täältä pois.

VANHAT TALOT - MONET TARINAT

Vanhojen talojen pelastaminen ei välttämättä jokaisen humanistin mielestä ole kovin ylevä tavoite elämäntyölle. Onhan olemassa monia paljon tärkeämpiäkin ja oikeasti merkittäviä, maailman olemassa oloa uhkaavia vaaroja kuin vanhojen talojen katoaminen. Kyllä vain, näin on. Mutta, vanhat talot ovat muutakin kuin vain hengettömiä huoneita. Seinät pitävät sisällään monta tarinaa monista ihmisistä. Ne ovat antaneet suojan ja näyttämön erilaisille arjen ja juhlan tapahtumille; syntymälle ja kuolemalle, kasvamiselle ja vanhenemiselle, maanantaiaamuille ja lauantai-illoille, häille ja hautajaisille.  

Ja ne seinät! Niiden rakentaminen on ollut ihan jotain muuta kuin, mitä tämän päivän rakentaminen on. Niillä työvälineillä ja niissä olosuhteissa! Kuinka moni nykypäivän timpureista enää vastaavaan kykenisi? Kuinka monella rakentajalla olisi edes teoriassa sellaista kokemusta tai tietotaitoa, jota sata vuotta vanhan rakennuksen kirvesmiehellä oli?

Seinät voisivat kertoa paljon. On meidän tehtävämme suojata vanhojen seinien elämä, jotta sukupolvet meidänkin jälkeemme voisivat luomoutua niiden tarjoamista tarinoista.