KAAKELIUUNIEN JA VÄLIOVIEN KAUPPAAMINEN

Meille Metsänkylän Navetalle tarjotaan usein vanhoja ovia ja kaakeliuuneja, jotka aiotaan ottaa pois käytöstä vanhoista kerrostaloasunnoista. Keskustelu alkaa usein sillä, että onko soittaja tietoinen siitä, että kyseiset rakennusosat ovat osa asunnon kiinteää sisustusta ja kuuluvat siten taloyhtiölle. Tämä yllättää monesti. Samassa taloyhtiössä saattaa olla hyvinkin asukas, joka haluaisi tehdä asuntoonsa väliseinän ja siihen nimenomaan taloon alunperin suunnitellun oven. Kannattaa siis laittaa ilmoitusta ilmoitustaululle tai soittaa isännöitsijälle, jos muutoksia on suunnitelmissa. Yllätys saattaa nimittäin olla melkoinen, jos taloyhtiö asettaa asukkaalle sakon luvattomasti puretusta (ja myydystä) kaakeliuunista. Näin kävi jokunen vuosi sitten eräässä vanhassa talossa Katajanokalla. Malttia purkuun siis. Joku tuleva asukas saattaa huokailla haikeasti naapurin vanhan kaakeliuunin äärellä.  

MOVABLE HOUSE: VANHA HIRSIKEHIKKO

Jos tämän päivän perspektiivistä asiaa tutkailisi, voisi sanoa, että kyllä Suomessakin on osattu olla edistyksellisiä jo vuosisatoja sitten. Vanhimmat hirsitalot on rakennettu 500 vuotta sitten ja uskoakseni yhtä kauan kuin taloja rakennettu, on niitä myös siirretty uuteen asuinpaikkaan. Mikäpä sen modernimpaa vielä tänä päivänäkin? 
Metsänkylän Navetan kautta ensimmäiset hirsikehikot siirrettiin vuonna 2004. Teimme ensin numeroinnin ja purun itse, ja varastoimme kehikon omiin varastoihimme. Aika pian totesimme, että järkevintä on numeroida, purkaa ja pystyttää uudelleen saman porukan toimesta. Viidentoista vuoden aikana on hirsirakennusten siirtoja tehty reilut 1000. Joukkoon mahtuu monenlaista taloa - pientä ja suurta. 
Alussa suhtautuminen siirtoon oli museoväen puolelta melkeinpä negatiivista. Talon kuuluu olla siinä ympäristössään, johon se on aikoinaan rakennettu. Näinhän se tietenkin on, mutta tarinat talojen taustalla ovat moninaisia. Tontti on ehkä ostettu jo alunperin uutta taloa varten siksi, että se on hyvällä paikalla, sukulaisten omasta tontistaan lohkoma tai ehkä on etsitty valmista puutarhaa ja pihapiiriä. Syynä voi olla ihan vain sekin, ettei rakennukselle ole käyttöä, mutta sen toivoittaisiin saavan uusi elämä toisaalla. Yksi ensimmäistä purettavista maataloistamme oli jäämässä Helsinki-Turku -valtatien alle. Hyvin harvoin siirtoajatuksen taustalla on ollut raha. Onpa jopa yksikin tapaus, jossa purkaja sai jo urakan purkutyöstä, mutta otti meihin yhteyttä, koska talo oli hänen mielestään aivan liian hyvärunkoinen haketettavaksi. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun ostaja oli löytynyt ja talo on nyt vanhoine listoineen, lattialankkuineen ja ikkunoineen pystytettynä sadan kilometrin päähän. 
On myös ollut hirsitaloja, joiden purkuluvan edellytyksenä on ollut siirtosuunnitelma ja ostaja valmiina. Helsingissä on myös alueita, joille ei saa rakentaa uutta taloa, jollei se ole siirretty vanha hirsitalo. 
Museoviraston kanta siirtoihin on ymmärtääkseni pehmentynyt. Ymmärretään se, että kysymys on myös talon pelastamisesta. Liian usein olen törmännyt niihinkin surullisiin taloihin, joiden siirtäminen olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi aikaisemmin. 

AJAN PATINA

Meillä suomalaisilla on huono patinansietokyky, kirjoitettiin Helsingin Sanomissa viime viikolla. Allekirjoitan tuon täysin. Mistä se johtuu? Kun reissaamme Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa, ihailemme kuluneita lattialankkuja, vinoja lattioita ja haalistuneita seinien värejä. Kun sitten itse teemme remonttia, revimme hirret esiin, hiomme lattiat hiomakoneella ja maalaamme tapetoidut seinät puhtaan valkoisiksi. Halutaan totaalista muutosta - puhdasta ja helposti huollettavaa. Tällä on sudenkuoppansa. Ensinnäkin hävitämme historiaa ja toisekseen mittavat remontit harvoin säästävät kukkaroa. Ymmärrän kyllä, että jotkut materiaalit eivät vain kestä aikaa. Mdf-levyt kupruilevat kosteudesta, sen pintaa ei voi maalata, samakkihelat napsahtavat helposti poikki ja akrylaattimaali väärässä paikassa hilseilee pois. Onko niin, että ongelma onkin siinä, että suosimme lyhytikäisiä materiaaleja ja siksi pinta, joka voisi olla kauniisti patinoitunutta, on meillä usein vain - noh -kulahtanutta. Ymmärrän senkin, että ostotilanteessa aidot materiaalit saattavat olla arvokkaampia, mutta onneksi - pikku hiljaa - asenne on muuttumassa. Ymmärretään katsoa eteenpäin ja tehdä muutoksia pikku hiljaa. Nautiskellen tekemisestä. 

TALON KATSASTUS

Meillä sattui kotona vesivahinko. Jo toiseen kertaan parin vuoden sisällä. Ensimmäinen oli oikeasti vahinko, mutta toinen oli rakennusvirhe johtuen ensimmäisessä korjauksessa tapahtuneesta rakennusvirheestä. Ensimmäisen vakuutus korvasi, mutta toista ei. Valitettavasti jälkimmäinen remontti on ollut laajuudeltaan paljon suurempi kuin ensimmäinen. Huonoa tuuria, emmekä ole varmaan ainoat, joille näin on käynyt. Ajatus kulkee omia reittejään, ja kun viime viikolla vein autoa katsastukseen, jäin miettimään, että miksi taloja ei katsasteta? Kyseistä operaatiota ei tarvitsisi tehdä vuosittain, mutta vaikkapa viiden vuoden välein. Talolla olisi huoltokirja, jonka valmiit kysymykset pakottaisivat käymään läpi vuosittain tietyt kohdat rakennuksesta. Onko rännit kunnossa ja tyhjinä, ovatko kattotiilet ehjiä, onko lattiakaivot puhdistettu, kylpyhuoneen silikonit kunnossa jne. Talon katsastaja voisi katsoa kirjan läpi, tarkastaa riskipaikat, mitata kosteuksia pesutiloista jne. Pelkästään tunnin keskustelu talosta saattaisi auttaa kiinnittämään huomiota herkemmin pieniinkin merkkeihin mahdollisista ongelmasta siinä vaiheessa, kun vahinko on vielä korjattavissa. Katsastusjärjestelmä voisi kiinnostaa myös vakuutusyhtiöitä. Vahinkojen korvaussummat pienenisivät varmasti, jos vahinko huomattaisiin ajoissa. Eikä vasta sitten, kun vesi tipottelee yläkerran kylpyhuoneesta alakerran lattialle - kuten meille kävi.