Vanhat talot ovat mittaamattoman arvokkaita, eikä kerran menetettyä saa koskaan takaisin. Omaksi elämäntehtäväkseni olen valinnut vanhojen talojen puolesta puhumisen. Jokainen vanha talo kätkee sisäänsä monia iloja ja suruja, toiveita ja unelmia, salaisuuksia ja toteutuneita tarinoita. Vanha talo on myös koti - sekä menneille, nykyiselle että hyvin hoidettuna myös tuleville sukupolville.
maanantai 7. maaliskuuta 2016
MITEN IHMEESSÄ VANHAN TALON TUNNELMAAN PÄÄSTÄÄN VATUPASSILLA?
Kun rakensimme vanhaa hevostalliamme kodiksi melkein kahdeksantoista vuotta sitten, pyrimme säilyttämään hienon tiilirakennuksen luonteen - ja nimenomaan hevostallina. Koti siitä tuli kuitenkin, ja toimiva sellainen. Talli on rakennettu vuonna 1910 osaavien muurarien avustuksella. Monesti olemme ihmetelleet sitä pieteettiä ja vaivannäköä, jolla sinänsä vaatimattomaan rakennukseen on suhtauduttu. Koristeita on käytetty surutta. Ulkoseinien välissä ei ollut ilmarakoa eristämässä, joten jouduimme tekemään seinien sisäpinnalle lisäeristekerroksen. Halusimme kuitenkin säilyttää tiiliseinät myös sisällä, joten aloimme etsiä vanhoja purkutiiliä. Näin jälkikäteen ajatellen meillä kävi uskomaton tuuri, kun löysimme Vantaalta ison erän valmiiksi putsattuja punatiiliä nätisti lavoitettuna. Sitten piti vain etsiä muurari, joka ymmärtäisi vanhan näköisen seinän muuraamista. Vanha tiili on ihan hyvä alku, mutta isompi merkitys on sillä, miten isolla saumalla tiili muurataan ja minkälaista ladontaa käytetään. Uudellakin tiilellä saa aikaiseksi yllättävän vanhan näköisen vaikutelman, kun vain muurari ymmärtää jujun. Tämän varmistaakseni istuin paikalle löytyneen muurarin vieressä hänen työskennellessään ja huomautin aina, kun alkoi tulla liian suoraa linjaa. Hankalinta oli maanantaisin, kun viikonloppu oli taukoa ja muurarin selkärangasta oli taas nostanut päätään se ns. oikea muuraustapa; saumat olivat piikkisuorat ja tiilistä valikoitu ne parhaimmat. Tunsin olevani erittäin tärkeässä työssä valvojana. Eräänä maanantaiaamuna pöydällä oli odottamassa upouusi muurauskauha, ämpäri laastia varten ja puusta veistetty puu-ukko. Hienovaraisesta vihjeestä ymmärsin, että minusta toivottiin työapua (kun niin hyvin muurauksen kerran osasin..) ja nimenomaan toisessa päässä taloa. Hänen ansiostaan voin nyt kehua vieraillemme, että keittiön väliseinät ja saunan kiukaan takaseinä ovat itse muuraamiani. Helppoa se ei ollut, kun vatupassia ei saanut käyttää - seinät kun tuppasivat väkisinkin menemään vinoon. Vanhassa talossa se on vain plussaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)