Vanhat talot ovat mittaamattoman arvokkaita, eikä kerran menetettyä saa koskaan takaisin. Omaksi elämäntehtäväkseni olen valinnut vanhojen talojen puolesta puhumisen. Jokainen vanha talo kätkee sisäänsä monia iloja ja suruja, toiveita ja unelmia, salaisuuksia ja toteutuneita tarinoita. Vanha talo on myös koti - sekä menneille, nykyiselle että hyvin hoidettuna myös tuleville sukupolville.
tiistai 4. maaliskuuta 2014
ONKO SUOMESSA ENÄÄ PIENIÄ VALIMOITA?
Pääsin eilen tutustumaan valimoon ja onnekseni myös näkemään itse valun. Olipas mielenkiintoista! Olen jo kolme vuotta yrittänyt löytää Suomesta valimoa, joka suostuisi valmistamaan meidän tarvitsemiamme suhteellisen pieniä eriä vanhan mallin mukaisia valurautaisia tuotteita. Ei ole löytynyt ja täytyy sanoa, että koko prosessi on ollut kyllä haastava. En helposti anna periksi, mutta kun nyt olen malliräppänäni kanssa ottanut yhteyttä noin kymmeneen valimoon, en ole löytänyt sellaista, jota näin pienet piiperrykset kiinnostaisi. Ala on keskittynyt ja rautavalimoita on koko Suomessa enää noin kaksikymmentä, joista puolet yli 10 henkeä työllistäviä (=suuria, joita ei ainakaan kiinnosta). Noh, nyt siis kuitenkin pääsin sisään yhteen näistä kymmenestä ja hiekkavalua seuraamaan samalla, kun hain mallini pois. Mahtaa moni olla kateellinen! Mallit hain pois siksi, että Puolasta otti minuun yhteyttä pienen valimon johtaja tiedustellakseen, voisimmeko tehdä yhteistyötä. Puolalaisten kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen kustannuksista ja niin on meillä Domuksella kohta tarjolla valurautaisia säleikköventtiilejä, joita kysellään vähintään joka toinen päivä. Jippii! Miksi meillä täällä Suomessa pienet työt eivät kiinnosta ja mihin tämä asenne johtaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä on ongelma. Olet hyvin kuvannut nykyisen tilanteen. Mieheni on töissä pienessä valimossa, ja hän päättää heidän töistään. Kyse ei taida olla kiinnostuksen puutteesta, vaan siitä, mitä suomalainen työ maksaa?
VastaaPoistaKyselin keväällä useammilta valimoilta hintaa pystyuunin luukuille ja hintahaitari oli 800-1300 e/ luukut (alv 0%). Ja tämä oli siis hinta noin 20 kpl luukuille ja oletusarvo olisi kyllä, että niillä olisi menekkiä senkin jälkeen. Pönttöuuneja kun tehdään uusina, mutta luukut niihin laitetaan vanhoista. Ihan tarkkaan en tiedä, kuinka monta tuntia työtä yksille luukuille lasketaan, mutta hinta on kyllä sellainen, ettei niitä kannata edelleen myydä. Tai pysty. Jokaisessa tarjouksessa meidän olisi myös pitänyt teetättää muotit itse, joka olisi ollut toki myös iso kustannus.
VastaaPoista