lauantai 12. heinäkuuta 2014

SIIRRETTÄVIEN HIRSITALOJEN PROBLEMATIIKKA

Siirrettävä hirsitalo on hieman ongelmallinen aihe. Ymmärrän sen, että talon tulisi olla sillä paikallaan ja käyttötarkoituksessaan, mihin se on aikoinaan rakennettu. Tätä mieltä on vahvasti museopuolella toimivat vanhojen rakennusten pelastajat. Todellinen elämä on kuitenkin muuta kuin elokuvissa. Vanhan talon tontteineen ostanut uusi omistaja ei arvosta taloa lainkaan, vaan haluaa vain rakennuspaikan uudelle talolle tai sitten vanhaa taloa ei vain yksinkertaisesti osata arvostaa. Talon runko on useimmiten vanhaa ja tiheäsyistä puuta, joka kannattaa ehdottomasti kierrättää jo pelkän puun laadun vuoksi, jos vaikka kulttuurihistorialliset arvot jättääkin huomioimatta. Olemmeko siis tehneet väärin, kun olemme Metsänkylän Navetan kautta auttaneet välittämään nyt jo yli 400 hirsikehikkoa? Mielestäni emme. Tiedän ja muistan useimpien talojen tarinan, enkä koskaan ole kuullut, että taustalla olisi ollut vain talolla rahastaminen. Koen, että olemme olleet mukana pelastamassa niitä uuteen elämään.