Vanhat talot ovat mittaamattoman arvokkaita, eikä kerran menetettyä saa koskaan takaisin. Omaksi elämäntehtäväkseni olen valinnut vanhojen talojen puolesta puhumisen. Jokainen vanha talo kätkee sisäänsä monia iloja ja suruja, toiveita ja unelmia, salaisuuksia ja toteutuneita tarinoita. Vanha talo on myös koti - sekä menneille, nykyiselle että hyvin hoidettuna myös tuleville sukupolville.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
KUKA TOIMISI LOIMAAN PUOLESTA?
Suomesssa on hienoja vanhoja puutalokaupunkeja, jotka ovat jo saaneet puolestapuhujansa ja -tekijänsä. Joissakin tapauksissa ponnistus vanhan kaupunkikuvan säilyttämiseen on tullut kaupungin johdolta, mutta useimmiten taustalla taitaa olla yhden äänekkään ja toimeliaan kaupunkilaisen aloittama asian puolesta toimiminen. Monesti toiminnan on aktivoinut vanhan huonokuntoisen talon hankkiminen ja sen kunnostamisen nouseminen liki elämäntehtäväksi. Tämä käytännön toimiminen on saattanut innostaa naapuria tekemään samoin ja edelleen seuraavaa naapuria jne. Älkäämme väheksykö esimerkin voimaa! Meillä on hyviä esimerkkejä kaupungeista, joille on käynyt hyvin; Hanko, Porvoo, Rauma, Tammisaari jne. Kuka alkaisi toimia Loimaan puolesta?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti