Olen vanhojen ja uusien ns. erikoisrakennustarvikkeiden kauppias. Kuinka monta meitä on maailmassa? Noh, ei varmaan nyt niin kovin monia, mutta Suomessa kuitenkin jokunen. Aloitin itse tämän touhuamisen kaksitoista vuotta sitten ja ensi töikseni soittelin läpi kaikki alalla tietojeni mukaan toimivat.
- Hei, aloittelen täällä vastaavanlaista kauppaa. Onko meillä mahdollisuutta jonkinlaiseen yhteistyöhön?
Vastauksia tuli laidasta laitaan ja yksi Keltaisen Pörssin kautta tuotteitaan kauppaava paiskasi jopa luurin korvaani. Meni kuukausi tai pari, ja hän poikkesi etukäteen varoittamatta käymään. Yhteistyötä ja ystävyyttäkin siitä seurasi - nyt soittelemme lähes viikottain. Hauskoja, puhtaasti kollegiaalisempia suhteita on myös syntynyt. Yksi kauppias kertoo puhelumme aikana ainakin yhden ..hmm... aikuisille tarkoitetun vitsin, jolle hämäläisenä naureskelen vasta seuraavana päivänä. Aloittelijoita olemme ottaneet Navetalle oppiin eli tekemään päivittäistä työtä kanssamme. Joistakin näistä hangaroundeista on tullut yrittäjiä - ja useammista ei. Ovet ovat painavia ja työ likaista (ainakin vanhojen tuotteiden puolella), eikä nopeasti synny mitään. Oman yrityksen tunnettuutta rakennetaan pitkään eli malttia tarvitaan. Ala on pieni ja siksi tiiviimpi. Missä muussa yhteydessä olisin tutustunut näin mielenkiintoisiin ihmisiin?