OSTOKÄYTTÄYTYMINEN MUUTTUU

Kulutuskäyttäytyminen muuttuu. Seuraan mielenkiinnolla ja täydellä kunnioituksella kolmikymppisten ja sitä nuorempien asiakkaittemme ostosten tekoa. Taustatyö on tehty huolella, tuotteita vertailtu muutenkin kuin vain hinnan perusteella - ja ennen ostopäätöstä kyselllään vielä lisää. Se on vastuullisuutta. Halutaan tehdä hankintoja, jotka kestävät aikaa ja ovat ekologisia. Muutos on ollut suuri. Ns. isot ikäluokat ostivat edullisesti ja paljon, koska niukkojen vuosikymmenten jälkeen kaikkea oli saatavilla. Nyt kaikkea on liikaa ja moni meistä kärsii tavarapaljoudesta. 

Vaikka näin on, ihmettelen silti, miten esim. Black Friday saa järkevätkin kuluttajat riehaantumaan. Emmekö jo ole oppineet ostamaan tarpeeseen?  

KAAKELIUUNIEN JA VÄLIOVIEN KAUPPAAMINEN

Meille Metsänkylän Navetalle tarjotaan usein vanhoja ovia ja kaakeliuuneja, jotka aiotaan ottaa pois käytöstä vanhoista kerrostaloasunnoista. Keskustelu alkaa usein sillä, että onko soittaja tietoinen siitä, että kyseiset rakennusosat ovat osa asunnon kiinteää sisustusta ja kuuluvat siten taloyhtiölle. Tämä yllättää monesti. Samassa taloyhtiössä saattaa olla hyvinkin asukas, joka haluaisi tehdä asuntoonsa väliseinän ja siihen nimenomaan taloon alunperin suunnitellun oven. Kannattaa siis laittaa ilmoitusta ilmoitustaululle tai soittaa isännöitsijälle, jos muutoksia on suunnitelmissa. Yllätys saattaa nimittäin olla melkoinen, jos taloyhtiö asettaa asukkaalle sakon luvattomasti puretusta (ja myydystä) kaakeliuunista. Näin kävi jokunen vuosi sitten eräässä vanhassa talossa Katajanokalla. Malttia purkuun siis. Joku tuleva asukas saattaa huokailla haikeasti naapurin vanhan kaakeliuunin äärellä.  

MOVABLE HOUSE: VANHA HIRSIKEHIKKO

Jos tämän päivän perspektiivistä asiaa tutkailisi, voisi sanoa, että kyllä Suomessakin on osattu olla edistyksellisiä jo vuosisatoja sitten. Vanhimmat hirsitalot on rakennettu 500 vuotta sitten ja uskoakseni yhtä kauan kuin taloja rakennettu, on niitä myös siirretty uuteen asuinpaikkaan. Mikäpä sen modernimpaa vielä tänä päivänäkin? 
Metsänkylän Navetan kautta ensimmäiset hirsikehikot siirrettiin vuonna 2004. Teimme ensin numeroinnin ja purun itse, ja varastoimme kehikon omiin varastoihimme. Aika pian totesimme, että järkevintä on numeroida, purkaa ja pystyttää uudelleen saman porukan toimesta. Viidentoista vuoden aikana on hirsirakennusten siirtoja tehty reilut 1000. Joukkoon mahtuu monenlaista taloa - pientä ja suurta. 
Alussa suhtautuminen siirtoon oli museoväen puolelta melkeinpä negatiivista. Talon kuuluu olla siinä ympäristössään, johon se on aikoinaan rakennettu. Näinhän se tietenkin on, mutta tarinat talojen taustalla ovat moninaisia. Tontti on ehkä ostettu jo alunperin uutta taloa varten siksi, että se on hyvällä paikalla, sukulaisten omasta tontistaan lohkoma tai ehkä on etsitty valmista puutarhaa ja pihapiiriä. Syynä voi olla ihan vain sekin, ettei rakennukselle ole käyttöä, mutta sen toivoittaisiin saavan uusi elämä toisaalla. Yksi ensimmäistä purettavista maataloistamme oli jäämässä Helsinki-Turku -valtatien alle. Hyvin harvoin siirtoajatuksen taustalla on ollut raha. Onpa jopa yksikin tapaus, jossa purkaja sai jo urakan purkutyöstä, mutta otti meihin yhteyttä, koska talo oli hänen mielestään aivan liian hyvärunkoinen haketettavaksi. Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun ostaja oli löytynyt ja talo on nyt vanhoine listoineen, lattialankkuineen ja ikkunoineen pystytettynä sadan kilometrin päähän. 
On myös ollut hirsitaloja, joiden purkuluvan edellytyksenä on ollut siirtosuunnitelma ja ostaja valmiina. Helsingissä on myös alueita, joille ei saa rakentaa uutta taloa, jollei se ole siirretty vanha hirsitalo. 
Museoviraston kanta siirtoihin on ymmärtääkseni pehmentynyt. Ymmärretään se, että kysymys on myös talon pelastamisesta. Liian usein olen törmännyt niihinkin surullisiin taloihin, joiden siirtäminen olisi ollut mahdollista vielä muutama vuosi aikaisemmin. 

AJAN PATINA

Meillä suomalaisilla on huono patinansietokyky, kirjoitettiin Helsingin Sanomissa viime viikolla. Allekirjoitan tuon täysin. Mistä se johtuu? Kun reissaamme Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa, ihailemme kuluneita lattialankkuja, vinoja lattioita ja haalistuneita seinien värejä. Kun sitten itse teemme remonttia, revimme hirret esiin, hiomme lattiat hiomakoneella ja maalaamme tapetoidut seinät puhtaan valkoisiksi. Halutaan totaalista muutosta - puhdasta ja helposti huollettavaa. Tällä on sudenkuoppansa. Ensinnäkin hävitämme historiaa ja toisekseen mittavat remontit harvoin säästävät kukkaroa. Ymmärrän kyllä, että jotkut materiaalit eivät vain kestä aikaa. Mdf-levyt kupruilevat kosteudesta, sen pintaa ei voi maalata, samakkihelat napsahtavat helposti poikki ja akrylaattimaali väärässä paikassa hilseilee pois. Onko niin, että ongelma onkin siinä, että suosimme lyhytikäisiä materiaaleja ja siksi pinta, joka voisi olla kauniisti patinoitunutta, on meillä usein vain - noh -kulahtanutta. Ymmärrän senkin, että ostotilanteessa aidot materiaalit saattavat olla arvokkaampia, mutta onneksi - pikku hiljaa - asenne on muuttumassa. Ymmärretään katsoa eteenpäin ja tehdä muutoksia pikku hiljaa. Nautiskellen tekemisestä. 

TALON KATSASTUS

Meillä sattui kotona vesivahinko. Jo toiseen kertaan parin vuoden sisällä. Ensimmäinen oli oikeasti vahinko, mutta toinen oli rakennusvirhe johtuen ensimmäisessä korjauksessa tapahtuneesta rakennusvirheestä. Ensimmäisen vakuutus korvasi, mutta toista ei. Valitettavasti jälkimmäinen remontti on ollut laajuudeltaan paljon suurempi kuin ensimmäinen. Huonoa tuuria, emmekä ole varmaan ainoat, joille näin on käynyt. Ajatus kulkee omia reittejään, ja kun viime viikolla vein autoa katsastukseen, jäin miettimään, että miksi taloja ei katsasteta? Kyseistä operaatiota ei tarvitsisi tehdä vuosittain, mutta vaikkapa viiden vuoden välein. Talolla olisi huoltokirja, jonka valmiit kysymykset pakottaisivat käymään läpi vuosittain tietyt kohdat rakennuksesta. Onko rännit kunnossa ja tyhjinä, ovatko kattotiilet ehjiä, onko lattiakaivot puhdistettu, kylpyhuoneen silikonit kunnossa jne. Talon katsastaja voisi katsoa kirjan läpi, tarkastaa riskipaikat, mitata kosteuksia pesutiloista jne. Pelkästään tunnin keskustelu talosta saattaisi auttaa kiinnittämään huomiota herkemmin pieniinkin merkkeihin mahdollisista ongelmasta siinä vaiheessa, kun vahinko on vielä korjattavissa. Katsastusjärjestelmä voisi kiinnostaa myös vakuutusyhtiöitä. Vahinkojen korvaussummat pienenisivät varmasti, jos vahinko huomattaisiin ajoissa. Eikä vasta sitten, kun vesi tipottelee yläkerran kylpyhuoneesta alakerran lattialle - kuten meille kävi.

MUKAVIA POIKIA KAHVILLE?

Taas kihisyttää. Jälleen kerran puhelin soi tänään ja toisessa päässä oli aktiivinen myyjä, joka halusi tulla kylään. Ajankin hän oli miettinyt valmiiksi: tulevana torstaina klo 14. Kyllähän se periaatteessa kävisikin, mutta mistähän mahtaa olla kysymys? 
Nuori mies oli perin utelias. Hän halusi tietää, koska kiinteistömme putkisto oli uusittu ja onko meillä vesikiertoinen lattialämmitys. Hän oli kovasti huolissaan siitä, miten talomme voi. Kun mainitsin hänelle, että putket ovat uudehkot ja olemme ihan tyytyväisiä niiden kuntoon tällä hetkellä, halusi hän vielä jatkaa kertomalla uhkakuvista, jotka vanhoilla ja puhdistamattomilla putkistoilla varustetuille taloille voikaan sattua. Kiitos ja oikein hyvää joulunodotusta, toivotin. Tämä ei ole ensimmäinen, joka yksityisyyttäni loukkaa. Ikkunamyyjä, hormien slammaaja, katon kunnon tarkastaja - kaikki he haluaisivat tulla kylään ja tehdä parhaansa meidän asumismukavuutemme eteen. Itse pärjään heidän kanssaan, mutta oma äitini ei. Viime vuonna hänen talostaan uusittiin katto, tänä vuonna puhdistettiin ilmastointikanavat ja vaihdettiin vesiputkia. Äiti on tyytyväinen, koska talo on nyt kunnossa ja näillä toimin vältetään isommat remontit. Onhan se näinkin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole kovin iäkäs rakennus. Äiti oli vain sitä mieltä, että oli niin kiva kahvitella mukavan pojan kanssa. Eihän sellaiselle voi sanoa ei. 

KATOT KUNNOSSA - ELÄMÄ MALLILLAAN

Meillä on vastuullamme noin parikymmentä eri kokoista ja vaihteleviin tarpeisiin aikoinaan rakennettua taloa. Käyttötarkoitukset ovat muuttuneet vuosikymmenten ja -satojen saatossa. Kaikille ei enää ole käyttöä, mutta purkaakaan ei haluta. Kullakin on paikkansa pihapiirissä - ja voihan sitä käyttöä joskus joku keksiä. Itsekin asumme vanhassa hevostallissa, josta hevoset ovat aikoinaan muuttaneet pois kuivurin tieltä. Tärkeää olisi pitää rakennukset kunnossa, ettei mitään peruuttamatonta vahinkoa pääse syntymään. Kattojen kunnossa pysyminen on huolettanut kaikista eniten. Malleja kun on erilaisia: savi- ja betonitiiltä, pärettä, saumapeltiä, tiilijäljitelmäpeltiä ja aaltopeltiä - eri aikakausien ratkaisuja. Voi sitä onnea, kun tänä kesänä törmäsin "kattomieheen". Mies ja pakettiauto -yritys on erikoistunut kattojen kunnossapitoon - ei niinkään rakentamiseen. Työ aloitettiin jo pahimmin notkolla olevasta katosta, johon vaihdettiin pari pehmennyttä ruodetta, lisättiin naakkaverkot ja putsattiin tasaisempi katonosa sammaleesta ja suojakäsiteltiin tulevaa kasvustoa varten. Vielä on monta kattoa läpikäymättä, mutta työ on nyt selvästi ammattilaisen hoidossa. Aion pitää tästä miehestä kovaa kiinni!

ETUOIKEUTENA KOTI

On niitä, jotka haluavat kasvattaa itselleen juuret ja niitä, jotka tekevät kaikkensa välttääkseen juurtumisen. Kuuntelen kauhulla tarinoita, kuinka joku on muuttanut elämänsä aikana kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Ei onnistuisi minulta. Vaihdan suutaria, hammaslääkäriä, kampaajaa tai kukkakauppaa vain pakon edessä. Jotain ihan peruuttamattoman kammottavaa tarvitsee tapahtua, että hylkäisin uskottuni. Suutari tuntee lempikenkäni, joita on korjattu jo "viimeistä kertaa" viisi vuotta, hammaslääkäri on mainio tanssittaja kesäjuhlissa, kampaaja suosittelee hyviä lomamatkakohteita ja kukkakauppias hoitaa tilanteen kotiin jopa silloin, kun saamme vieraita satojen kilometrien päästä. "Ai heille kylään? Noh, valkoista ja tummanvihreää laitetaan...!" Tämä on koti. 
Meillä kaikilla vanhojen talojen asukkailla ja niitä haikailevilla on korostunut tarve kiinnittyä johonkin. Näemme yllin kyllin vaivaa rakentaaksemme ympärillemme itsemme näköisen pesän, johon käpertyä. Oleellisena osana kotiin kuuluu myös ympäristö ja ihmiset, joita tarvitsemme joka viikko ja joka päivä. Koti on etuoikeus, jota kaikki eivät osaa kaivata. 

RYHMÄN VOIMAA

Liityin kuutisen vuotta sitten Facebookiin -uteliaisuudesta. Samainen uteliaisuus sai liittymispäivänä klikkaamaan kohtaa Perusta ryhmä ja koska aihe nyt sattuu olemaan lähellä sydäntäni, tuli ryhmän nimeksi Pelastetaan Vanhat Talot!. Kutsuin ryhmään muutaman tutun alan ammattilaisen ja sitten jäimme yhdessä odottelemaan, mitä tuleman pitää. Tällä hetkellä jäseniä on viittä vaille 40 000 ja keskustelu ryhmän sisällä antoisaa. Tarkoitus on mahdollistaa vertaistuki silloin, kun vanhan kunnostamisessa tulee tenkkapoo; kaivataan henkistä tukea  tai vinkkejä itse tekemiseen. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että muitakin samalla tavoin ajattelevia on. Jos minä en kunnosta omaa taloani, katoaa pala yhteistä perintöämme. Ihan jokainen pienenkin torpan korjaaja tekee kulttuurityötä. Välillä työ väsyttää ja siksi on hyvä saada nojata toiseen.

KIINTEISTÖVERO JA PURKULUPA - YLLYTTÄÄKÖ VALTIO VANHOJEN RAKENNUSTEN PURKUUN?

Monilla valtion toimenpiteillä voitaisiin vaikuttaa vanhojen talojen suojeluun. Vanhojen talojen rakennuskantamme on nolottavan pieni verrattuna muihin Euroopan maihin ja joskus tuntuu siltä, että tämän hiipuvan kansallisomaisuuden puolesta puhujia on liian vähän. Miksi, oi miksi, purkuluvan on tultava samassa kuoressa rakennusluvan kanssa silloin, kun uuden rakennuksen tieltä on jyrättävä vanha talo? En tuomitse purkua, mutta jos aikaa olisi enemmän, olisi rakentajalla mahdollisuus etsiä rakennusosille uutta käyttötarkoitusta ja kierrätysmahdollisuuksia. Laki on tässä asiassa kierrätyksen kannalla, mutta kun on kiire ja vimma päästä uuden talon kimppuun, voi kauniit ajatukset helposti unohtua. Pyydän: lähettäkää rakennusvirastosta ensin purkulupa ja parin viikon viiveellä varsinainen rakennuslupa. 

On toinenkin valtion edesauttama toimi, joka yllyttää purkamaan - tai ei ainakaan tue vastakkaista toimintaa. Kiinteistövero. Vanhoilla maatiloilla on neliöitä runsaasti. Pihapiirissä saattaa olla useampikin rakennus, jolla ei ole varsinaista järkevää käyttötarkoitusta, mutta jotka ovat tärkeä osa vanhaa pihapiiriä. Muutaman vuoden sisällä kiinteistöveroa on kiristetty noin parillakymmenellä prosentilla. Kaikki neliöt eivät tietenkään ole samalla tavalla verotettuja, mutta vanhojen talojen ja pihapiirien asukkaita nimenomaan maaseudulla korotus rokottaa. Miksi ylläpitää makasiineja ja aittoja, jos kunnostamisen ilosta joutuu vuosittain maksamaan valtiolle? Ja entäs, jos kaikki ajattelisivat järkevästi ja purkaisivat nämä pienet ja tärkeät pihapiirin osat? Jälleen kadotettaisiin osa yhteisestä kulttuuriperinnöstämme, jota ei voi myöhemmin hankkia takaisin mistään hinnasta.

TERVEELLINEN RAKENTAMINEN JA YLLÄPITO

Rakentamisen terveellisyys puhuttaa. Kukapa meistä ei olisi pureskellut kuumaa perunaa: miksi ihmeessä koulumme homehtuvat? Onko rakentamisessa tapahtunut aikoinaan virheitä? Hieman epäilen. Onko myöhemmin tehdyt korjaustoimenpiteet epäonnistuneet? Mahdollisesti. Onko ylläpidossa tapahtunut laiminlyöntejä? Sekin on mahdollista. Tähän liittyen tulee mieleen paikallinen koulumme, jossa ilmanvaihtokoneet (koko talon ilmanvaihtojärjestelmä siis) suljettiin säästön vuoksi viikonlopuiksi ja loma-ajoiksi. Samaisessa talossa - säästötoimenpiteenä - oli ilmanvaihtokanavat jätetty kokonaan putsaamatta vuosikausien ajan. Kun koneet pistettiin käyntiin syksyllä oppilaiden palatessa kouluun, voi vain kuvitellä mikä kosteuden ja pölyn määrä sisäilmaan pöllähti. 

Korjaustoimenpiteenä keskitytään usein vain yhteen osaa rakennusta. Kun ilmanvaihtoa parannetaan, ei tietenkään aina pystytä puuttumaan esim. eristeisiin tai kosteuseristyksiin. Talon osia paikkaillaan sitä mukaan, kun rakennus alkaa oirehtia. Tuntuu siltä, että kokonaisuuden hallinta on hukassa. Terveellisen rakentamisen lisäksi pitäisi myös miettiä talon tulevia ylläpitotoimenpiteitä - molempia yhtä suurella painolla. Kunnissa korjausvelka alkaa olla aikamoinen ja ymmärrettävää on, että resurssit eivät aina riitä. Panikoida ei kuitenkaan saa, vaan olisi nähtävä tulevaisuuteen. Tällä nykyisellä tietämyksellä terveestä rakentamisesta tehdään hyvinkin ratkaisuja, joilla mennään pitkälle eteenpäin. Tutkan pitäisikin olla siellä. Miten hoitaa taloa tästä eteenpäin niin, että näitä nykyisiä korjauksia ei mitätöidä puutteellisella ylläpidolla?

RAKENTAMISEN LAATU JA SEN PUUTE

Tämä ei ole lainkaan uutta asiaa, vaan jopa kyllästymiseen asti pureskeltua. Blogissa kuitenkin saa purnata ja olla harmissaan..

Ihmettelen sitä, että mihin on kadonnut rakentajien yleinen kunnianhimo työn laadun suhteen. Omissa rakennusprojekteissamme olemme päässeet ihailemaan neljän ns. vanhan kansan rakentajan työnjälkeä. Nurkan jiirien tekemiseen menee se aika, minkä se vaatii ollakseen hyvin tehty. Ja piste. Työn tilaajina olemme myös ymmärtäneet sen ja kummallakin osapuolella on ollut yhteisymmärrys ja kunnioitusta toisen panosta kohtaan. Me olemme olleet heidän menetetyn aikansa korvaajia ja he ovat vastavuoroisesti luovuttaneet meille laadukkaasti kunnostetun talon. Päämäärä on molemmilla ollut selvä. Aikaa se vei, mutta niin se tekee isojen neliömäärien kyseessä ollessa kyseessä. Miksi kaiken pitäisi valmistua nopeasti? Jos halutaan päästä aiemmin muuttamaan, on palkattava enemmän miehiä - ei fuskata laadussa tai tehdä huonoja taloja kiireen varjolla. Sata vuotta sitten ei ajankäyttö ollut määräävä kriteeri rakentamisessa. Tehtiin hyvä talo - meni siinä sitten aikaa kaksi tai neljä vuotta. Tänä päivänä nuo talot kestävät vielä kierrätyksenkin.   

Kun kunnianhimoisestikin työnsä laatuun suhtautuvat rakentajat joutuvat jatkuvasti tekemään ratkaisuja ensi sijaisesti kustannustehokkuus mielessään, saattaa heikompien materiaalien ja mutkien oikaisemisesta tulla pysyvä käytäntö. Kun tätä jatkuu vuosi toisensa jälkeen, ei enää osatakaan muuta.    

POSITIIVINEN BLOGI?

Hauskaa, pienenpieni blogini on valittu ehdokkaaksi Blog Awards 2017 -kisaan sarjassa Positiivisin blogi. Esiraati oli valinnut kaiken kaikkiaan 42 ehdokasta yhteensä yli 3000 ehdotetusta blogista. Täytyy olla imarreltu siitä, että tekstini on mielletty positiiviseksi. 
Monelle meistä vanha talo on enemmän kuin koti. Sen ostaminen ja myyminen on isomman kynnyksen ylitys kuin vain "vähän vanhasta" talosta tai kerrostaloasunnosta luopuminen. Kelle tahansa koti on merkityksellinen paikka, mutta uskallan väittää, että meille vanhojen talojen asujille talomme antaa lisäksi muutakin merkitystä elämään. Jokainen lyöty naula, maalattu seinä ja pohdittu materiaalivalinta kiinnittää meidät siihen tiukemmin kiinni. Vanhojen talojen suojeleminen jos mikä on ehdottomasti postiivinen asia. 

VANHAT ESINEET JAKAVAT MIELIHYVÄÄ KAUNEUDELLAAN

Me vanhojen talojen omistajat taidamme auttamatta olla myös vanhojen tavaroiden kerääjiä. Olen tullut siihen tulokseen, että kysymys ei ole varsinaisesti itse esineistä - siitä mihin sitä käytetään tai tarvitaan - vaan siitä, että usein vanhat esineet vain yksinkertaisesti ovat niin kauniita, että jo niiden katselu aiheuttaa mielihyvää. Tuotteet on aikoinaan valmistettu tarkoitustaan varten ja juuri tuo estetiikan puhtaus ja yksinkertaisuus on se, joka ainakin itseeni vetoaa. Esineistä on kuitenkin myös helppo luopua niitä arvostaville uusille omistajille. Itse ainakin koen olevani vain osa niiden historiaa ja elinkaarta, mutta mielelläni jaan iloa myös eteenpäin. Tämän olen monesti kokenut Metsänkylän Navetalla, kun meille myyntiin tulleet vanhat tavarat tuottavat ensin iloa meille ja muille kävijöille - ja sitten ne löytävät kodin, jossa niihin muodostetaan intiimimpi suhde. Miettikää, kuinka monta tarinaa arkisinkin 100-vuotias työkalu tai kippo voisi kertoa?

Pois ei voi kuitenkaan heittää. Tässä kohtaa vertaisin ikääntynyttä esinettä viherkasviin. Isoäitini aina sanoi, ettei henkitoreissaankaan pihisevää kasvia saa heittää pois, vaan sen pitää saada kokea rauhallinen ja arvokas kuolema. Sama koskee vanhoja esineitä. Jos mahdollisuutta lempeään korjaamiseen ei vain yksinkertaisesti enää ole, on esineen annettava hitaasti hiipua pois. Parhaimmillaan sille keksii uuden käyttötarkoituksen eri olomuodossa tai käyttötarkoituksessa. Tai ainakin osalle siitä.  

MITÄ OPITTAVAA ROOMASTA?

Viime sunnuntain Helsingin Sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla Romahdus voi olla nopea. Jyväskylän yliopiston taloushirstorian ja strategian professori Juha-Antti Lamberg on tarkastellut avustajineen Rooman tuhoon johtanutta kehityskulkua suhteessa tähän aikaan. Tai hänen sanojensa mukaan: "Imperiumin yli 200 vuotta kestänyt alamäki heijastaa ison talousjärjestelmän romahtamista, ja ajatuskulkuna se on relevantti mille tahansa yhteiskunnalle koska vain.". Miksi kukoistava Rooma tuhoutui? Lambergin mukaan kaikki alkoi väestön vähenemisestä. Alueita menetettiin, syntyvyys laski ja kuolleisuus kasvoi sotien ja tautien myötä. Väestön vähetessä kauppaa käytiin niukemmin, verotulot pienenivät ja "paikat repsottivat". Ihmiset muuttivat kaupungeista maaseudulle turvatumman ravinnon perässä ja samalla keskusjohtoinen hallinto pikku hiljaa heikkeni. Kaupankäynti oli paikallisempaa ja rajat ylittävää vaihdantaa oli vähemmän. Kuulostaako tutulta? Miten tämä liittyy rakentamiseen? Lambergin mukaan taantumus näkyi Roomassa niinkin konkreettisesti kuin huonona rakentamisena. Rakennustaito ei periytynyt sukupolvelta toiselle niukan rakentamisen johdosta, eikä heikko taloustilanne auttanut materiaalien tai itse rakentamisen kehittymistä. Olisiko tässäkin jotain pohdittavaa?

MITÄ TAPAHTUU KYLILLE JA KAUPUNGEILLE?

Harrastan maaseudulla ajelua. Se on ehdottomasti antoisin tapa matkustaa myös ulkomailla. Viime lauantaina tarkoitus oli ajaa Hämeenlinnasta Hausjärven kautta Lahteen, mutta koska aikaa oli runsaasti, käännyin parikin kertaa ympäri seuratakseni moottoripyöräletkaa pikkutielle. He yleensä tuntevat mielenkiintoisimmat ja kauniimmat maisematiet - näin olen kuullut asianosaiselta ystävältämme. Ja voi, miten antoisaa se oli! Suomessa on niin kaunista ja hyvinhoidettua maaseutua. Toki on sitä toistakin, mutta kyllä me saamme olla suomalaisina ylpeitä avarista pelloistamme ja vihreistä, monimuotoisista metsistämme. Pysähtelin pienissä kahviloissa ja kirpputoreilla, tilakaupassa ja life style -kaupassakin. Kannattaa kokeilla joskus, mitä valtateiltä poikkeaminen tuo tullessaan. Usko maaseudun kehittymiseen on ainakin itselläni tällä hetkellä vahvempi kuin luottamus pienten kuntakeskusten ja kaupunkien muutoskykyyn. Maaseudulla yritystoimintaa on vähän, mutta niiden joukossa on helmiä. Suurempi ongelma on niinkin lähellä itseäni kuin Hämeenlinnassa. Kaupunkiin on rakennettu kauppakeskus keskustan tuntumaan, eikä kivijalkakauppa vieläkään ole toipunut parin vuoden takaisista avajaisista. Pääkävelykadulla on pelkkää tyhjää liiketilaa. Toki muuttaneiden tilalle on tullut uusia toimijoita, mutta asiakkaiden herättely varsinkin Hämeessä vie aikaa. Riittääkö yrittäjien rahkeet, sillä uusista tulijoistakin osa on jo ehtinyt siirtyä muualle. Hämeenlinnassa varsinainen kaupankäynti käydään kymmenen kilometrin päässä Tiiriössä isoissa keskusliikkeissä, mutta käydäänkö kunnolla keskustelua siitä, mikä kaupunkien rooli muuallakin Suomessa tulisi olla? Aika surullista, jos ravintolat ja kahvilat ovat vain multikansallisia ketjuja ja itse ruokailu vain pakon edessä suoritettava toimenpide. Samalla tavoin voisi ajatella tätä kahtiajakautuneisuutta nytkin; pakolliset ostokset suoritetaan kauppakeskuksissa, mutta kaupunkikeskustaan tullaan viettämään laatuaikaa. Riittääkö se ravintoloitsijoille ja erikoiskauppiaille liiketoiminnan pyörittämiseksi? Ja mitä kaupunki voisi tehdä tukeakseen kaupunkikeskustan pitämistä elävänä? Aihe on meille kaikille yhteinen, koska riippumatta siitä käytämmekö keskustan varsinaisia palveluita, on julkinen tila osa omaa identiteettiämme, eikä tyhjät liiketilat nostata yhdenkään ohikulkijan mielialaa.

PANU KAILA - VIISAS MIES

Olen naimisissa, mutta olen silti menettänyt sydämeni (myös) toiselle miehelle. Panu Kaila on ollut pariin kertaan luennoimassa kahvilassamme, eikä kuulijoista kukaan uskaltanut edes hengittää. Niin kovasti yritimme painaa kaikki tämän älykkään miehen sanat mieleemme. Tällaisia viisaan rakentamisen äänitorvia tarvitsemme, jotta talomme säilyisivät terveinä ja olisivat pitkäikäisia.  

Lukekaa Panu Kailasta kertova juttu, joka julkaistiin viimeisessä Helsingin Kuukausiliitteessä (3/2017): 

http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005110690.html

SE RISTIRIITAINEN NETTI

Kymmenen vuotta sitten, kun aloitimme Metsänkylän Navettaa, nettisivut olivat vielä kummallisuus. Noh, nyt ollaan tässä. Verkkokauppaa aloitellessamme vuonna 2008 sanottiin, ettei sen merkitys koskaan tule olemaan kovin suuri. Nyt Stockmanniakin jo pilkotaan kauppiastavarataloksi ja osasyyksi mainitaan verkkokauppa. Tällä hetkellä kuumana perunana puhutaan vaihtamistaloudesta; ûberistä, airbnb:stä ja jäsenyyksistä vaatehuoneisiin. Nämä kaikki mahdollistuvat netin johdosta. Suhde tietokoneisiin on kaksijakoinen. Ilman niitä tiedonvälitys olisi hankalaa. Itse koen ensisijaisesti tekeväni töitä vanhojen talojen hyväksi. Se pitää sisällään vanhojen rakennustarvikkeiden kierrätystä niin, että vanha korvaava tuote löytyy sitä tarvitsevalle ja toisaalta taas niin, että vanhaa tarpeetonta ei joudu heittämään kaatopaikalle. Tämä työ vaatii rönttövaatteita - ja jonkin verran tietoteknisiä taitoja tiedon välittämiseen. Uusia tuotteita etsin valikoimiimme siksi, että asiakkaamme voisivat luottaa siihen, että vanhaan taloon pakon edessä lisätty uusi tuote - maali, hela tai eriste - ei tee vahinkoa rakenteille tai talon ulkomuodolle. Uusista tuotteista on kerättävä tietoa ja se on muokattava verkkokauppaan sopivaksi. Tämäkin tapahtuu ruudun ääressä. Asiakkaat kyselevät neuvoja ja lisätietoa tuotteista - sähköpostitse. 


Päivän päätteeksi on hyvä mieli, kun on siivonnut ja järjestellyt edes 10 m2 tilan liki 3000 m2 myymälätiloistamme. Miksi olo on turhautunut silloin, kun näytön äärestä on noussut vain pikaisesti lounastamaan? Joskus sekin onnistuu helpoiten samalla penkillä..  

EKOLOGISUUS JA RAKENTAMINEN

Olen blogissani keskittynyt vanhoihin taloihin, koska niiden parissa vietän päiväni tavalla tai toisella. Ne ovat intohimoni. Kun toinen puoli työtäni on vanhojen rakennusosien kierrättämistä ja toinen uusien kestävästi valmistettujen ostamista ja myymistä, on ekologisuudesta kasvanut tärkeä työn kivijalka. Ekologisuuden puolesta puhujia on kasvavassa määrin joka alalla. Yleisesti puhutaan 100 % kierrätettävistä, kompostoitavista, pienen hiilijalanjäljen jättävistä tuotteista, ekosta jne. Rakennuksen ekologisuudesta puhuttaessa yleinen keskustelu pyörii vähäisen lämmitysenergian kulutuksen ympärillä. Rakennuksen elinkaari on toki pitkä, mutta miten rakennusosat aikanaan hävitetään? Miten kierrätettäviä rakennustarvikkeita rakennuksessa käytetään? Satavuotiaat hirsirakennukset ovat pystyssä ja jatkavat voimissaan toiset mokomat ajassa eteenpäin. Huonosti rakennettuja (ja käytettyjä) rakennuksia puretaan kymmenenkin vuoden käytön jälkeen kosteusvaurioisina. Se ei ole ollenkaan ekologista - ei, vaikka ikkunat olisivat nelinkertaisia, ovissa paksu eristys ja runkoeristeet puolimetriset. Tiedän, että Suomessa on meneillään projekteja, joissa tutkitaan täysin kierrätettävistä materiaaleista tehtyjen talojen toimivuutta kovissa ilmasto-oloissamme. Harmillista vain, että tutkimustulosten saaminen vie paljon aikaa. Siinä ajassa on ehditty rakentaa jo monta lyhyen elämän omaavaa rakennusta.

SAKSASSA TUETAAN VANHOJEN TALOJEN KUNNOSTAJIA

On monia tahoja, jotka antavat oman panoksensa vanhojen talojen suojelemiseksi. Museoviraston ponnistukset kohdistuvat merkkirakennuksiin ja neuvonantoon, vanhojen talojen osaavat ammttilaiset tekevät oman osansa, mutta suurrimman työn tekevät vanhojen talojen omistajat, jotka 

pyyteettömästi käyttävät omaa aikaansa ja rahaansa kotinsa kunnostamiseksi. Mielestäni työ ei ole itsekästä, vaan kysymys on siitä, minkälaisen kulttuuriperinnön jätämme tuleville sukupolville. Miten ymmärtää itseään, jos ympärillä ei ole jäljellä historiaa.

Miten valtio voisi tukea tätä työtä konkreettisesti? Asiakkaalta kuulin, että Saksassa yli seitsemänkymmentä vuotta vanhaa rakennusta kunnostava yksityishenkilö saa ostaa rakennustarvikkeita ilman arvonlisäveroa. Tämä tarkoittaa käytännössä 24 % alennusta hankintoihin. Lisäksi verotuksessa on muitakin huojennusmomentteja, joista en valitettavasti nyt onnistu löytämään lisätietoa. Vanhan talon kunnostajana olisin täysin tyytyväinen alvittomuuteenkin. Se olisi merkittävä tunnustus tehdystä työstä sekä rahallisesti että symbolisesti. Osoitus siitä,että työ on ymmärretty yhteiseksi kulttuuriponnistukseksi.