maanantai 17. joulukuuta 2018

MUKAVIA POIKIA KAHVILLE?

Taas kihisyttää. Jälleen kerran puhelin soi tänään ja toisessa päässä oli aktiivinen myyjä, joka halusi tulla kylään. Ajankin hän oli miettinyt valmiiksi: tulevana torstaina klo 14. Kyllähän se periaatteessa kävisikin, mutta mistähän mahtaa olla kysymys? 
Nuori mies oli perin utelias. Hän halusi tietää, koska kiinteistömme putkisto oli uusittu ja onko meillä vesikiertoinen lattialämmitys. Hän oli kovasti huolissaan siitä, miten talomme voi. Kun mainitsin hänelle, että putket ovat uudehkot ja olemme ihan tyytyväisiä niiden kuntoon tällä hetkellä, halusi hän vielä jatkaa kertomalla uhkakuvista, jotka vanhoilla ja puhdistamattomilla putkistoilla varustetuille taloille voikaan sattua. Kiitos ja oikein hyvää joulunodotusta, toivotin. Tämä ei ole ensimmäinen, joka yksityisyyttäni loukkaa. Ikkunamyyjä, hormien slammaaja, katon kunnon tarkastaja - kaikki he haluaisivat tulla kylään ja tehdä parhaansa meidän asumismukavuutemme eteen. Itse pärjään heidän kanssaan, mutta oma äitini ei. Viime vuonna hänen talostaan uusittiin katto, tänä vuonna puhdistettiin ilmastointikanavat ja vaihdettiin vesiputkia. Äiti on tyytyväinen, koska talo on nyt kunnossa ja näillä toimin vältetään isommat remontit. Onhan se näinkin, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole kovin iäkäs rakennus. Äiti oli vain sitä mieltä, että oli niin kiva kahvitella mukavan pojan kanssa. Eihän sellaiselle voi sanoa ei. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti