Vanhat talot ovat mittaamattoman arvokkaita, eikä kerran menetettyä saa koskaan takaisin. Omaksi elämäntehtäväkseni olen valinnut vanhojen talojen puolesta puhumisen. Jokainen vanha talo kätkee sisäänsä monia iloja ja suruja, toiveita ja unelmia, salaisuuksia ja toteutuneita tarinoita. Vanha talo on myös koti - sekä menneille, nykyiselle että hyvin hoidettuna myös tuleville sukupolville.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
ELINLUOVUTUSTESTAMENTTI
Kävin tänään katsomassa vanhaa hirsitaloa, joka on ollut asumattomana jo kymmenisen vuotta. Talo on päässyt huonoon kuntoon, eikä siitä ole enää siirrettäväksi. Hirret kuitenkin ovat hyvässä kunnossa ja mahdollista lähettää eteenpäin eri taloprojekteihin ympäri Suomea. Vaikka se kornilta kuulostaakin, on joskus käynyt mielessäni, että kyseessä on jonkinasteinen elintenluovutus. Talon elämä sellaisenaan päättyy, mutta useat muut talot saavat mahdollisuuden terveempään elämään. Sama on muiden talon osien kanssa; ovet, ikkunat, lankut ja tässä tapauksessa mm. Leea -salvat ovat hyödynnettävissä uudessa paikassa. Tarvitaan vain astetta viitseliäämpi purkaja, joka näkee talossa muutakin kuin vain jätettä. Meille vanhojen talojen pelastajille se jäte on aarre.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti